Tornien taisto 9.5.2015, Luumäki

Kuu on vielä neljännestä vaille täysi, kun kömmin puoli neljältä ulos teltasta. Talossakin olisi voinut nukkua, mutta tukikohta sijaitsee kevätarktikan alla – on sanomattoman hieno kokemus nukkua ulkona, kun arktiset linnut lentävät pitkin yötä ylitse. Monet pikkulinnut laulavat pitkälle iltaan ja jatkavat jo aamuyöstä. Unta odotellessani kuuntelin mustarastasta, punarintaa, lehtokurppaa ja kuikkia. Pitkin yötä kuulin unen läpi hanhia ja muita muuttajia, ja aamuyön ensimmäiset laulajat olivat samat kuin illan viimeiset: mustarastas ja punarinta.

* * *

aloituskuva3Nostamme torniin kaksi lyhyempää ja neljä pitempää kakkosnelosta estämään meitä putoamasta lattian läpi maankamaralle. Tehtävä sujuu nopeasti, ja pian olemme havainnoimassa.

Metsot ovat turalla soitimella, mutta niitä on vähemmän kuin viime kerralla. Ruskosuohaukat jököttävät turan reunalla  pää hartioiden välissä, niiden olemus on erehdyttävän pöllömäinen. Päivän myötä ne vertyvät ja käyvät äkäilemässä kurjelle, joka tyynesti etsii ruokaa haukkojen kotiruovikon tuntumassa.

Viiden ja kuuden välillä teerien lisäksi töyhtöhyypät ovat vilkkaita, samoin palokärjet. Kun ne hieman hiljenevät aamun edetessä aamupäiväksi, isokuovi ja metsäviklo ottavat mekastusvuoron. Telkät touhuavat telkkämäisissä puuhissaan tasaisen energisinä, ja ne pysyvät pitkään häiriintymättä yhä kovenevasta tuulesta. Kun tuuli muuttuu puolilta päivin navakaksi, telkätkin vetäytyvät syrjemmälle avovesikohdista.

* * *

ruoanlaittoon_050915Suurin osa havainnoista kertyy parin ensimmäisen tunnin aikana. Sen jälkeen hiljenee. Puolivälissä urakkaa alkaa olla nälkä. Joukkueen kokki virittelee trangian ja vuolee puikot ruokailuvälineiksi. Malesialainen ruoka avaa  nenät ja lämmittää yhdessä auringon kanssa. Aurinko on vihdoin noussut niin korkealle, että säteet yltävät lintutornille.

* * *

Havaitsiemme taiston mittaan 43 lajia: harmaahaikara, laulujoutsen, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, sinisorsa, haapana, punasotka, tukkasotka, telkkä, ruskosuohaukka, teeri, kurki, töyhtöhyyppä, kuovi, mustaviklo, valkoviklo, rantasipi, kalalokki, kalatiira, harmaalokki, sepelkyyhky, käki, palokärki, käpytikka, haarapääsky, västäräkki, punarinta, mustarastas, laulurastas, pajulintu, tiltaltti, hippiäinen, pyrstötiainen, hömötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, varis, korppi, peippo, viherpeippo, vihervarpunen, keltasirkku.

Koska sääntöjen mukaan joukkueesta on kahden jäsenen havaittava ja tunnistettava laji, jotta se voidaan hyväksyä, listalta puuttuu pari havaintoa. Yksi joukkueemme jäsenistä havaitsi varpushaukan ja käpylintulajin. Taisi siellä olla jokin hanhilajikin.

* * *

korvasienivuori_090515Ruokailun jälkeen tuntuu siltä, että uusia havaintoja ei juuri tule. Päivystämme vielä jonkin aikaa, mutta sitten kapuamme alas ja lähdemme etsimään korvasieniä.

Saamme pari vuotta vanhoista metsätyökoneen rikkomista jäljistä runsaan saaliin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s