Isojärven kansallispuisto joulupäivänä 2013

Joulupäivän aamu, hiljaista, pimeää. Lyhyellä matkalla kaupungin itäpuolen läpi taivas ehtii muuttua sameasta yötaivaasta sametinsiniseksi ennen kuin siitä taas tulee harmaan päivän harmaa taivas. Retkikuntamme Annalan osasto tulee kyytiin vielä sametinsinisessä vaiheessa.

Isojärven kansallispuisto lähenee kilometri kilometriltä. Siinä sujahti Oritupa, Oriveden liittymä, Juupajoen risteys ja Längelmäen Neste. Ysitie on helppo, mutta kurainen; loppureissu hiekkatietä pitkin muodostuu lyhyeksi mutta intensiiviseksi seikkailuksi – vaikka pientareet ovat enimmäkseen sulat, ajorata on useissa kohdin jäinen kuin lätkäkenttä, jonka päällä lilluu ohut vesikerros.

Heretyn parkkipaikalla viimeistelemme itsemme retkikuntoon. Vaihdan ajokengät metsäkenkiin ja pienen pohdiskelun – nuotiokahvit vai ei – jälkeen kaivan nokipannun takakontin uumenista Team Annalan rinkkaan. Liukastelemme reitin alkuun. Intoilen retkikunnalle hippiäisestä, jonka näin puolen metrin päästä Kaupin kansanpuistossa jouluaattona. Kuinka ollakaan, samaan aikaan ylitsemme lentää muutama hippiäinen.

Polku on jäinen ensimmäiseen risteykseen saakka ja päätän aloittaa tasapainotreenin uudelleen. Risteyksestä eteenpäin seuraamme Kuorejärven laavulle Latokuusikon kautta johtavaa reittiä. Alkumatkasta näemme metsän takaa pilkottavan Kannuslahden, jota peittää hyvin heikko jää. Polku on tästä eteenpäin enimmäkseen sula; muutamat jäiset kohdat hoituvat kiertämällä.

Saavumme notkoon, jonka ylänousu on sammaleista kuusimetsää. Tämä on aina ollut varma töyhtötiaispaikka, niin nytkin. Ripottelen linnuille joulutervehdykseksi valikoiman kuorittuja siemeniä suuren kiven ja kahden kauan sitten kaatuneen puun rungon päälle. Etukäteen olin ajatellut myös valokuvaavani tiaismetsää, sen rehevää sammaleista vihreyttä ja satumaista pehmeyttä, mutta metsän siimeksessä on liian pimeää.

Reitti jatkuu Hevosjärven rantaan vanhaa metsätietä tai ajopolkua pitkin. Ajopolulla on loppupäässä lunta, ja lumeen painuneet sirot jäljet kertovat jonkin sorkkaeläimen kulkeneen tiellä. Veikkaamme jotakin peuroista, mutta emme osaa määrittää kauniiden jälkien jättäjää tarkemmin. Sen sijaan pyöryläiset kissaeläimen jäljet tunnemme – ilmiselvä ilveshän tuossa on tassutellut.

Lumiosuuden jälkeen reitti muuttuu vetiseksi, ja kiitos majavien, se on sitä muinakin vuodenaikoina niin, että se on poistettu käytöstä.

vesireitti
Vesi on noussut reitille, tarvittaisiin saappaat.

Palaamme sen verran takaisin, että pääsemme nousemaan polulle, jota pitkin Kuorejärven itäkärkeen pääsee kuivin jaloin. Jäkälät ja sammalet kaunistavat polun vartta, kosteus saa värit hehkumaan pehmeinä.

jakalakallioita
Jäkälä tuo maisemaan samankaltaista
valoisuutta kuin lumi.

majavapato
Vesi solisee majavan padosta.

Kosteus, niin, sitä on kaikkialla. Puut pudottelevat pisararyöppyjä kulkijoiden niskaan, sammalet ja jäkälät tuntuvat suorastaan pullistelevan, maa painuu kosteuden pehmentämänä askeleiden alla ennen niin kuivilla kankaillakin, kaikkialla lirisee ja lorisee, litisee ja lätisee. Alkaa sataa, ensin tihkua, sitten suorastaan loiskahtelevia pisaroita.

metso_lensi_tasta_yli
Kanalintujen maisemaa tämäkin. 

Hevosjärven tuntumassa ylitsemme lentää metso, ja pari tovia myöhemmin retkitoverit huomaavat pyyn, joka kaikessa rauhassa etenee polkua ylämäkeen noin kymmenen – viidentoista metrin päässä. Minulla kutisee silmässä ilmeisesti alusvillakarvaa kissasta, ja kun silmälasitkin ovat uusimisen tarpeessa, pyyn näkeminen jää seuraavaan tilaisuuteen. Sen sijaan näen Kuorejärven laavun puukatoksella pulskan myyrän, joka kipittää suojaan kannonkoloon.

Laavulla retkitoverit kaivavat rinkasta jouluaterian: imellettyä perunalaatikkoa, hernelaatikkoa ja silakkaherkkua, jonka nimestä pystyn toistamaan vain valkoviinikastikkeen. Omasta repustani löytyy rieska ja sille tekemäni kantarellilevite. Laatikot lämpenevät trangialla vesihauteessa, mikä onkin itselleni uutta. Aina oppii, kun  muiden kanssa retkeilee.

vesiahauteessa
Imelletty perunalaatikko lämpenee
vesihauteessa.

Kun Team Annala työskentelee lämpimien ruokien parissa, käyn rannassa täyttämässä kahvipannun jään ja kiven väliin sulaneesta vapaan veden solasta ja asettelen pannun tulille.

Ruoka on hyvää, kahvi kuumaa, luonto kaunis; sade napsuu laavun kattoon, nuotiosavu tuoksuu, eräkoira Elviksen vieno kuorsaus kiirii laavun uumenista. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että tällainenkin joulupäivä – jaettu ateria erämaan hiljaisuudessa nuotion ääressä seurassa, jolle luonto on yhtä tärkeä kuin itselleni – on tulossa elämääni, en olisi uskonut. Mutta elämä voi muuttua muutamassa vuodessa paljon, eivätkä kaikki muutokset näy pinnalle. Minusta on jotenkin, jossakin mielessä, sisimmässäni, tullut metsän otus.

4 Responses to Isojärven kansallispuisto joulupäivänä 2013

  1. Sanni says:

    Elviksen _vieno_ kuorsaus…Hmm. Mie olen tavannut eri Elviksen varmaankin😀

    • Tuula says:

      Ymmärrän häkellyksesi, mutta sama Elvis, eri ympäristö – keskellä metsää laavussa nukkuvan Elviksen kuorsaus… no, se on mitä rauhoittavin ja kodikkain ääni, kuvittele siihen taustalle sateen ropina ja kuusipuun räiskähtely nuotiossa (no, ehkä se nuotio savutti enemmän kuin räiskähteli, mutta ei nyt takerruta turhiin tosiasioihin). Aika vienoa se silloin on🙂

  2. Sanni says:

    Mie olen kerran joutunut kysymään annalan tiimin toiselta osakkaalta että enhän soittanut pahaan aikaan ? Onko tällä toisella osapuolella ollut kenties yövuoro, tai hiukkasen jopa kankkusen poikasta kun puheluamme rytmitti varsin kova ja selkeä kuorsaus. Tämän aiheuttaja sitten olikin Elvis. Lopputuloksena jouduimme lopettamaan puhelun koska kuummankaan keskittyminen minkäänlaiseen keskusteluun ei enää riittänyt.
    Toki luontoääni tavallaan tuokin…🙂

    • Tuula says:

      Elvis-efektissä pitää vissiin nyt ottaa huomioon ympäristövaikutus, YVA. Seesteistä kotiäänimattoa vasten kuorsaus pääsee oikeuksiinsa ja saa sille kuuluvan aseman, kun taas villissä luonnossa se uppoaa susien ulvontaan, ilvesten karjuntaan, karhujen murinaan ja myrskyn mylvintään. Ja toisaalta onhan Elvis-efektillä vaikutus ympäristöönkin päin, kuten kokemuksesi osoittaa🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s