Jurmo 23. – 25.11.2012

Organisointi, suunnittelu, järjestäminen ja toteuttaminen ovat Harnakan pyörittämisen välttämätöntä peruspuuhaa. Vaikka kaikenkarvainen organisointi kuuluu vaatimattomiin vahvuuksiini ja tuottaa yleensä iloakin, halusin vaihteeksi palauttaa mieleen valmiiseen pöytään istumisen rentouden – antaa jonkun muun suunnitella, organisoida ja toteuttaa. Niinpä ilmoittauduin jo alkukesästä lintukurssille Jurmoon.

Omille harteilleni jäi vain itseni toimittaminen Tampereelta Turun-bussiin ja Turusta Korppooseen menevällä linjurilla Pärnäisiin yhteysalus Eivorin satamaan. Vielä kun marssin sisälle Eivoriin, saatoin heittää arjen pariksi päiväksi menemään.

Odotin etukäteen lintujen havainnointia, mutta yllättäen keskityinkin muihin asioihin. Touko – elokuussa olisin tapittanut herkeämättä rannoille, kosteikoille, puskiin ja kanervikkoon havaintojen toivossa, mutta nyt huomion veivätkin itse saari ja eritoten sellainen tilan tuntu, joka sisämaassa on jäänyt kokematta suurillakin järvillä. Maakrapuna olen kokenut avarimman olon sydäntalven pakkasöinä, kun Linnunrata kaareutuu pään päällä ja on rikkumattoman hiljaista.

Kun kävelin nummilla risteileviä reittejä, Jurmo vaikutti avaruudessa seilaavan vesipallon pinnalle heitetyltä lätyltä. Valo pilvisen taivaan alla, meren ja lätyn yllä, oli joka hetki erilaista, jolloin myös maiseman värien sävyt muuttuivat tämän tästä.

Sunnuntaiaamuna heräsin varhain ja läksin kävelemään pitkin saarta. Silmät tottuivat nopeasti pimeään ja polut piirottivat kanervikossa muuta maastoa vaaleampina viiruina. Aallot loiskahtelivat ja rannan pienet kivet helisivät karheasti, kun aallot työnsivät niitä ensin maalle päin ja vetivät sitten takaisin merta kohti. Utön majakka vilkkui ja pienemmät loistot täplittivät valopilkkuina pimeyttä.

Vaikka oli pilvistä, aurinko punasi noustessaan itäisen taivaan pinkin ja violetin sekoituksella.

Jonakin päivänä olisi hienoa osata ihan oikeasti valokuvata tätä kaikkea, tilan tuntua sekä valoa ja värejä eri vuorokauden aikoina. Sitä odotellessa.


Jurmo on kaarevien linjojen saari.


Aaltoja.


Kovaa ja pehmeää.


Päätään lepuuttava kivi.


Kuvaaja on huomattu.


Alpakat saavat kulkea vapaasti kylän
ulkopuolella.

Lopuksi pieni kissasarja.


Tähän Jurmon asukkaaseen sain
silityskontaktin. Saari-ilmastossa vaalittu

turkki tuntui unelmanpehmeältä.


Täytyisiköhän tästä…?


Tack och adjö!
.

2 Responses to Jurmo 23. – 25.11.2012

  1. Jaana says:

    Jurmo-kissa on kuin kaikki kissat, ei viihdy kameran edessä silloin kun häntä haluaisi kuvata. Ootko kokeillut kuvata kissoja niin, ettei kamera ole omien kasvojen edessä?

    • Tuula says:

      Enpä oo, hyvä idea. Tämä kissa kurotti vaihtamaan neniä (saarelaistervehdys?) ja vaihdoimekin. Ehkä kameran vienti kasvojen eteen nenäkontaktin jälkeen tosiaan sai sen poistumaan paikalta. Koirien katsetta ihmiseen on tutkittu, ja sen on todettu suuntautuvan kasvoihin. Ehkä kissakin lukee kasvoja? Tosta koirakatseesta oli juttu viime tai toissa Koiramme-lehdessä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s