Elamon kierros Laipanmaalla 22.6.2012

Suuntaamme Rajalan torpalta Laipanmaan siimekseen. Metsäkurjenpolvet, nuokkuhelmikkä ja monet muut heinälajit reunustavat kapeaa polkua. Koivikoiden, pajukoiden ja varvikoiden vihreä hajoaa lukuisiksi sävyiksi tyynessä auringonpaisteessa, osa koivunlehdistä kiiltelee lämmössä.

Heti, kun iho on hiestynyt, hyttyset saavat seurakseen paarmat. Ne pörräävät kuin helikopterit kolmihenkisen retkikuntamme ympärillä ja porautuvat päänahkaan heti, kun niitä lakkaa huitomasta.

Hieman toista kilometriä taivallettuamme ja hyttysmyrkyltä lemuten ohitamme Ruokojärven ja saavumme uudehkolle Ruokojärven laavulle. Laavu ympäristöineen on siistissä kunnossa. Säntilliset merkinnät vieraskirjassa kertovat luonnonrauhassa viihtyneistä vierailijoista, yövyttykin on, vapun tienoissa. Käki näkyy aloittaneen vappukukkumisen ani varhain. Retkikuntamme päättää sekin tulla tänne joskus yöksi.


Ruokojärvi, kuvaajan takana laituri, parisataa
metriä eteenpäin oikealle sijaitsee laavu.

Itse Ruokojärvi, joka näyttää aivan lammelta, jää parinsadan metrin päähän, mutta kun oikeasta kohdasta kurkistaa, vesi pilkottaa metsän takaa laavulle asti. Järvestä voi hakea vettä, ja laiturilta on helppo pulahtaa uimaan. Uiminen tosin jää ensi kertaan, vaikka lämmin sää saakin katselemaan haikeasti järviä ja lampia, vallankin Elamonjärveä. Laavu sen rannalla sijaitsee patikkamme puolivälissä, ja pysähdymme syömään eväitä.


Edeltäjämme ovat tehneet lähtiessään
puut ja sytykkeet seuraavia varten, ihanaa!

Kallio nuotioringin ja rantaviivan välissä viettää jyrkästi veteen. Suopursut kukkivat, samoin kielot ja oravanmarjat; vanamot aukovat nuppujaan, puolukan valkoiset kellot peittävät mättään toisensa jälkeen. Pajulinnut, peipot ja tiltaltti laulavat.

Juttelemme samoille tulille osuneen eläkeläispariskunnan kanssa, vaihdamme tietoja lähiseudun, mutta myös pohjoisemman Suomen retkikohteista. Vertailemme kansallispuistoja ja virkistysmetsiä, jollainen Laipanmaakin on. Olemme yhtä mieltä siitä, että metsät ovat mukavimmillaan silloin, kun ihmisten tuottamat äänet ovat vähimmillään. Pariskunta antaa muutaman vinkin hiljaisista kohteista, ja kirjoitan ne kotona heti muistiin.


Näyttää ehkä tylsältä, mutta todellisuudessa
Laipan
luonto on vaihtelevaa.

Matka jatkuu. Suuntaamme pienen pätkän länttä kohti, mutta sitten kuljemme melkein koko loppumatkan lounaaseen. Ohitamme Lamminsuolla päilyvän lammen, joka kartalla on jätetty nimeä vaille. Laipanmaan esite kuitenkin kertoo, että lampea on sanottu Lammin lammeksi. Nyt sitä reunustavat tupasvillat ja muuraimet, joista osa kukkii, osassa on jo raakaset.

Patikoimme yhtä soittoa Verkkojärvelle, ihmettelemme Teivaskukkulan suppaa sekä vuonna 1865 syntyneen Verkkojärven Matsin kiviseinäisten rakennusten raunioita. Laipanmaan esitteen mukaan Mats pelkäsi tulta ja sammakoita, kiviseinät suojasivat puurakennuksia molemmilta. Kun lähestymme Rajalan torppaa, huomaan retken ensimmäiset tähtitalvikit. Ne tuovat mieleeni kakunkoristeet.


Sananjalka varjostaa maata Verkkojärvellä.

Taivallamme autolle noutamaan tarvikkeet nokipannukahvien keittämistä varten ja palaamme osin omia jälkiämme Verkkojärven laavulle, jonka otsassa lukee Matti. Haen pannuun järvivettä, muu retkikunta jää tekemään tulia.

Kuuset kurottavat korkealle ja estävät auringon säteiden pääsyn laavulle. Maa laavun ja nuotioringin ympäriltä on paljas, kivenheiton päässä muurahaispesä kurottaa kuusten tavoin korkeuksiin. Paikka olisi synkkä, ellei laavun edessä avautuisi näkymä vehmaaseen lehtipuiden ja saniaisten kansoittamaan rantametsään. Kun puut lehtivät, järvi ei näy laavulle, mutta se on silti vain pienen kipaisun päässä.


Juhannusaaton heleydessä Verkkojärven
laavu vaikuttaa lähes synkältä.

Elamon reitti on runsaat kymmenen kilometriä pitkä. Minua viehättää erityisesti sen monimuotoisuus, reitin varrelle mahtuu niin järveä kuin lampea, niin suota kuin kangasta, niin vanhaa metsää kuin hakkuuaukeaa.

Rajalan kämpältä voi valita myös 12 kilometriä pitkän Hirvijärven kierroksen, joka itselleni on tuttu parin vuoden takaa. Elamon reitti on profiililtaan Hirvijärven reittiä rauhallisempi, jyrkät nousut ja laskut puuttuvat. Hirvijärven reitillä etenkin Korppivuori kysyy kiipeämisvoimaa, mutta toisaalta palkitsee hienoilla näkymillä.


Keloissa on jotain dramaattista, kun ne
pistävät esiin rehottavasta vesaikoista.

Laipanmaa on talousmetsää. Sitä ei varsinaisesti markkinoida retkituristeille, sille ole asetettu vuotuista kävijätavoitetta eikä sitä ole matkailullisesti tuotteistettu. Maasto ei ole samalla tavalla kulunut kuin joissakin kansallispuistojen vilkkaimmissa paikoissa, ja kapeat, sympaattiset polut ovat saaneet rauhassa luikertua sellaisiksi kuin ovat. Pieni pätkä pitkoksia on uusittu, mutta muuten jokin koskemattomuuden tuntu ulottuu polunpohjaan asti.


Laipassa näkee ja aistii ihmistoiminnan,
mutta se sulautuu kokonaisuuteen.

Kävijä löytää Laipanmaalla rikkumatonta hiljaisuutta ja rauhaa, rehevyyttä ja villeyttä – mutta koska olemme talousmetsässä, myös hakkuuaukeita ja metsäautoteitä. Kokonaisuus on kuitenkin yllättävän tasapainoinen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s