Isojärven kansallispuisto 28.5.2011

 

Kaakkurin syöksylasku

Joskus Isojärven kansallispuistoon tulee lähdetyksi varta vasten kaakkureita katsomaan, toisinaan muuten vain. Katselemme kaakkurilampea, hiljaista on. Linnun monivuotisella pesälautalla kipittelee jokin kahlaaja, pikkulinnut tutkivat sammalikkoa touhukkaasti.

Juuri kun ehdimme ajatella kaakkurin jäävän näkemättä, hiljaisuuden rikkoo ränkättävä, korkeahko knjärk – knjärk – knjärk. Ensin sorsamainen ääni kuuluu lammen eteläreunalta, kiertää sitten lenkin metsän yllä ja palaa lammelle; nyt ränkätys kuuluu yläviistosta vasemmalta.

Tämän jälkeen tapahtuu parissa sekunnissa niin monta asiaa, että osa jää varmasti havaitsematta. Mutta nämä havaitsemme: Lentäjä on kaakkuri, se valmistautuu laskeutumaan muutaman metrin päässä meistä. Lintu kääntää vartalonsa etu- ja alakenoon, syöksyy siivet ujeltaen lammen pintaan.

Mitä tuollaisen jälkeen voi sanoa? Me pystyimme vain vaitonaisina sulattelemaan kokemusta, kunnes pikku hiljaa toinnuimme kertailemaan, miltä kaikki oli näyttänyt ja kuulostanut.
”Näitkö, kun…!”
 ”Sitten se…”
”Kuulitko…”

Kaakkuri ui tyynellä lammella, pysähtyy välillä katselemaan sitä rantaa kohti, jolla me sitä ihastelemme. Ihmismielin tulkiten pesälautan lähellä uiva kaakkuri vaikuttaa levottomalta. Aivan kuin se haluaisi nousta lautalle, muttei tohdi, koska me tapitamme lumoutuneina sen jokaista liikettä. Ymmärrämme yskän ja jatkamme matkaa.


Vehmaat varvikot reunustavat
kaakkureiden pesimäalueita.

Lortikan kautta Vahterjärvelle

Päätämme patikoida Vahterjärvelle Lortikan kautta, koska toinen retkikuntamme jäsenistä tuntee hienoista voimakkaampaa tarvetta juhlistaa erä- ja luonto-oppaan tutkinnon taannoista valmistumista. Olisiko Lortikan vuokrakämppä mukava ja toimiva ympäristö mahdollisille juhlille? Olisiko kuviteltavissa, että urbaanit ja/tai kaukana asuvat ystävät saapuisivat sinne, jopa yöksi? Vai pitäisikö unohtaa koko juttu?

Kämppä sijaitsee Yläinen Lortikka -lammen rannalla. Sauna vaikuttaa ulospäin hyväkuntoiselta ja kutsuvalta, laituria pitkin olisi mukava hilputella löylyistä pehmeävetiseen lampeen. Nuotiopaikka rannassa on napakka ja siisti. Kämppä sijaitsee saunasta ja nuotiopaikasta hieman loitommalla, pienellä mäellä. Jätämme kämppärakennuksen ja sen pihapiirin tarkemman nuuskimisen väliin, koska äänistä ja parkkipaikan automäärästä päätellen kämpällä on vuokralaisia.


Polku kutsuu kulkijaa, vihreys
viettelee. (Kuva: HH.)

Retkueen juhlamielinen jäsen jää aprikoimaan seuraavaa juhlasiirtoaan, kun matka kohti Vahterjärveä jatkuu. Edessä on nousu, joka ei suinkaan lopu siihen, mihin se ensi silmäyksellä näyttää loppuvan.

Katsomme niska kenossa ylös kallioiden laelle – tuonneko asti? Kyllä vain, niin ylös kuin pääsee. Muistelemme Laipanmaan Haukkavuorta. Jokaisella kerralla, kun kuvittelimme, että tämän ylemmäksi ei enää pääse, polku löysi vielä yhden nousun, vielä yhden kumpareen, joka siihen mennessä ei vain ollut ollut näkyvissä.

Kansainvälistä tunnelmaa

 ”Are you Finnish?” Kysyjä on silmilläänkin hymyilevä keski-ikäinen nainen Vahterjärven laavulla. Hän ja hänen miehensä ovat ranskalaisia, mies työskentelee Suomessa. Ystäväni hoitaa pääosan juttelusta, kun ryhdyn kahvinkeittopuuhiin, koukkaan pannuun vettä suoraan järvestä. Mies hämmästyy – voiko järven vettä juoda? Well, ehkä se on turvallisinta keittää ensin.


Kahvivesi kiehuu kohta.


Tupasvilla täplittää maastoa
Vahterjärvellä.

Pariskunnan englanti ehtyy nopeasti, mutta hymyt, katseet ja ystävällisyys käyvät yhteisestä kielestä. Mies auttaa kahvinkeitossa lisäämällä puita pannun alle sen jälkeen, kun olemme virittäneet sen roikkumaan tulen ylle. Välillä pidämme sadetta laavussa, katselemme pisarointia lammen pinnalla. Kun sade taukoaa ja pariskunta alkaa tehdä lähtöä, mies valokuvaa tulella sihisevän kahvipannun.

Pitkosloikoilua Mutkalammilla

 

 
Hiljainen Mutkalammi.

Pitkospuut Mutkalammin rannalla ovat leveät ja riittävän korkealla suon pinnasta, jotta niillä voi mukavasti loikoilla ja istuskella. Mutkalammen tummassa vedessä loistaa vaaleina muutama majavan kuorima, rantaan ajautunut ranka. Majavia emme näe emmekä kuule, mutta kaikesta päätellen ne viettävät täällä toimeliasta majavan elämää.

Vaivaiskoivujen hiirenkorvan näköiset lehdet kiiltelevät uutuuttaan, suokukat kukkivat, siellä täällä loistaa valkoinen muuraimen kukka. Pilvet purjehtivat taivaalla, valot ja varjot ympärillämme vaihtuvat tiuhaan.


Vaivaiskoivun lehdet kiiltävät uusina ja
pyöreinä. Tukki on nähnyt monta kevättä.


Ajatukset ajelehtivat Kuorejärvellä

Kuorejärven laavun takanurkassa iso, pinkeäksi pakattu Savotan rinkka, pari makuualustaa ja maalin tahrimat crocksit kertovat, että joku aikoo asettua yöksi laavulle tai muuten näille main. Rinkan omistajaa ei näy, on kai poikennut maastoon.

Nuotion hiillos tuntuu lämpimältä, kun laitan käteni sen päälle. Kuuntelemme hiljaisuutta, loikoilemme, keräämme leppoisasti voimia viimeiselle etapille. Reppu tuntuu kevyemmältä aina pienen tauon jälkeen. 

Ajatukset ajelehtivat. Makoilen nuotion reunuspenkillä, katselen taivasta ja mäntyjen latvoja. Tuntikausiin en ole ajatellut asioita, jotka elämässä metsän ulkopuolella  painavat mielessä ja sydämessä, enkä ajattele nytkään.

 
Kuorejärvi välkkyy metsän takana.

Toivomme, että rinkan laavuun jättänyt henkilö pitää lapsista, sillä laavulle saapuu ehkä noin kymmenvuotiaiden partiolaisen joukko. He tupsahtelevat suurine kantamuksineen leiriin pareittain, posket hehkuvat hikisinä rasituksesta, silmät loistavat innostuksesta. Osa vekaroista menee uimaan leiripaikkaan saavuttuaan. Kun taivallamme kohti Kurkijärveä ja Herettyä, kestää pitkään ennen kuin lasten kirkkaat äänet lakkaavat kuulumasta.


Viivyttelyä ja viipymistä

En millään haluaisi lähteä metsästä pois. Liian aikainen päättyminen on päiväretkien huono puoli. Vitkuttelen ja viivyttelen. Kotiinlähtö siirtyy tuonnemmaksi, kun kierrämme vielä luontopolun Mäyräniemen puoleisen osuuden.

Mäyräniemessä näyttää siltä kuin jättiläinen olisi raivoissaan heitellyt kivimurikoita ympäriinsä, minkä jälkeen Aika olisi vieraillut lempein, verkkaisin ottein kätkemässä jättiläisen riehunnan jäljet suurella sammal- ja jäkäläpeitolla.

 Kun vielä olemme pysähtyneet Kannussalmen sillalle valokuvaamaan ja käyneet syömässä eväiden jämät Kannuslahdessa, viivyttelyt on viivytelty. Lähtö odottaa, aurinko pilvien takana painuu hiljalleen horisonttia kohti.  


Kannuslahti, näkymä salmen sillalta kaakkoon.
Aurinko paistaa paikoitellen sen mukaan,
kuinka pilvet tekevät sille tilaa.


Kannuslahden nuotiopaikan rannassa.


Eväiden loput ennen kotimatkaa.


* * *

Ja taas se tapahtuu! Valitsemme risteyksessä väärin ja ajamme harhaan – täysin minun syyni. Olen ennenkin haksahtanut juuri tässä risteyksessä. Jokin siinä harhauttaa kerta toisensa jälkeen. Mukaan ottamani kartta ei ulotu eteläiseen Keski-Suomeen, mutta kaivan repusta kompassin. Se ulottuu mihin vain.

”Mikäs kesäyössä on ajellessa”, vakuuttelemme toisillemme. Löpöäkin on vielä yli puoli tankillista, voimme rauhallisin mielin etsiä oikeaa reittiä. Ensimmäisen väärän valinnan jälkeen onnistumme kuitenkin veikkaamaan risteyksissä oikein, ja kesäyö syrjäteitä ajellen jää toiseen kertaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s