Tahdon takaisin ulos

Jonkin ajanjakson päättyminen voi näyttää hyvin vaisulta, mutta päänsisäisellä valkokankaalla pyörii muistoja ja muistikuvia. Ääniä, tuoksuja, hajuja, makuja. Säätiloja, valoja ja varjoja erilaisissa ympäristöissä. Oppimisen ja oivaltamisen hetkiä lajintuntemuksessa. Iloa, naurua, pettymyksiäkin.

Luontokartoittajaopintojen lähiopetus päättyi viime torstaina, ja lopun ajan tunnelman kruunasi perjantain sammal- ja jäkälätentti (läpi meni). Käytännössä lähiopetus tarkoitti maasto-opetusta, jota kesti yhteensä vuoden, kumpanakin lukuvuotena puoli vuotta keväästä syksyyn – myös läpi kesän. Lisäksi vietin kaiken liikenevän vapaa-ajan luonnossa, mutta niin tein jo ennen opintoja.

Kun nyt katson ulos, näen kerrostaloja, joiden pintoihin sade tekee harmaita juovia. Ilmastointi kohisee, autot kiihdyttävät ja jarruttavat vilkkaan kotikadun risteyksessä lähes tauotta. Ei puita, ei mitään vihreää.

Kun on riittävän pitkään viettänyt päivänsä taivasalla, on vaikea asettua sisälle.

Kaupungin sisälle, katuviidakon sisälle, kerrostalokortteleiden sisälle, kerrostalokodin sisälle, työhuoneen sisälle, neuvotteluhuoneiden sisälle, hissin sisälle, rappukäytävien sisälle, liikenteen sisälle, bussin sisälle. Kahvilan sisälle, ruokalan sisälle. Melun sisälle, hälinän sisälle, ihmismassojen sisälle.

Vähän ennen lähiopetuksen päättymistä ja kotikaupunkiin palaamista kuljeskelin paikoissa, joista opintojen aikana tuli tärkeitä. Erityisen tärkeäksi muodostui luonto Joutsijärven ympäristössä. Siellä olen valmistautunut tentteihin, kertaillut ja kuunnellut. Paikat ja niissä opitut asiat liittyvät muistoissani saumattomasti toisiinsa: tässä opin mustapääkertun, tuossa kuusikossa lauloi peukaloinen, jokivarren raidassa kasvoi kuhmukääpä.

Joutsijoen mutkassa on paikka, jota suojaavat suuret, maahan kaatuneet lahopuut. Niiden yli ja ali puikkehdin istumaan joen töyräälle, kun piti ajatella ja pohdiskella rauhassa – tai olla ajattelematta mitään. Syksyllä oli hienoa, kun saattoi pistäytyä metsässä keräämässä päivän aterian ainekset: suppilovahveroita, kantarelleja, oranssirouskuja.

Jokaisen ihmisen suhde luontoon on omanlaisensa. Omalla kohdallani eliölajien ja luontotyyppien opiskelu on monipuolistanut suhdetta. Tieto ei vähennä sanoiksi pukemattomien luontokokemusten arvoa eikä vesitä luontoelämyksiä, aistimuksia ja tuntemuksia. Se voi kuitenkin avata uusia polkuja, luoda uusia alkuja, myös ammatillisesti. Luotan siihen, että paluu sisätiloihin on väliaikaista.

**
Tässä vielä joitakin kännykällä räpsittyjä kuvia tältä syksyltä.

Sammal- ja jäkälänäytteitä tuli kerättyä paljon, tässä Isosuon-Puurijärven kansallispuistosta.

 

 

 

Kylmän kohmettama kyynpoikanen Isonsuon pitkoksilla 2.10.2017. Lämpöä oli viisi astetta.

 

 

 

 

 

 

 

Tein paljon omia retkiä. Tässä erään metsäreissun saalista kotona määritettäväksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erityismaininta eläimelle

Kanssani on koko ajan kulkenut kissa, Kerttu. Opintojeni aikana siitä tuli reissukissa. Se kulki mukanani ensin Tampereen ja Savonlinnan väliä (aloitin opinnot Savonlinnassa), sitten Tampereen ja Kullaan väliä. Kertun huomioon ottaminen vaikutti paljon siihen, millaisia opiskeluun liittyviä käytännön ratkaisuja tein esimerkiksi asumisessa. Maastokaudella asuin viikot oppilaitoksen lähellä.

Näky, jonka kohtasin usein tullessani maastosta kotiin. Ehkä Kerttu odotti minua, ehkä omaa ulkoiluvuoroaan. Kenties se katseli kylän harakkapoikuetta. Kukapa tietää.

 

 

 

 

 

 

 

Kertulla on jo ikää, ja pelkäsin reissuelämän olevan sille liian stressaavaa. Sitkeästi se kuitenkin jaksoi. Se ei saanut ainakaan näkyviä stressireaktioita, vaan pysyi seurallisena, terveenä, tasapainoisena ja leikkisänä. Autossa se matkustaa tottuneesti, mutta koppaan laittamista se on aina inhonnut. Lähtöön pitää varata ylimääräinen vartti siltä varalta, että se on löytänyt hyvän piilon. Kuten moni muukin kissa, myös Kerttu piiloutuu, jos se huomaa lähtötohinan.

Lupasin karvaiselle reissutoverilleni, että jos se jaksaa tehdä kanssani matkaa sen määrän, mitä opiskelu vaatii, lähiopetuksen päätyttyä sen ei tarvi reissata mihinkään. Vaikka se ei lupauksista mitään ymmärrä, minä ymmärrän.

Advertisements
This entry was posted in luonto, luontosuhde. Bookmark the permalink.

2 Responses to Tahdon takaisin ulos

  1. huumaa says:

    Kiitos jakamisesta, onnea tentistä! Kerttu ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s