Sataa

Sateen ropina telttakangasta vasten, tuuli männyissä teltan takana, kuikat lammella. Sisällä kuivaa ja lämmintä. Aika täydellistä.

Sade hakkaa laavun kattoon. Ukkonen kumahtelee kaukana. Maassa pyörteilevä vesi kasaa neulasia matoiksi, jotka näyttävät lentävän sen päällä.

Kallioiden kolot täyttyvät vedellä, maahan iskeytyvät pisarat hyppäyttävät näkösälle yhä uusia sammakoita. Isoja ja pieniä, rupikonniakin.

Kun on aika siirtyä laavulta teltalle, askelet ovat kuin ruusuntippoja, herkkiä ja varovaisia, jottei astuisi yhdenkään sammakon tai rupikonnan päälle. Teltassa on kuivaa. Kuikat huutavat lammella, valkoviklo kaartaa suolle lammen toiseen päähän. Sateen ropina unettaa.

Jotenkin sateeseen on kesän mittaan tottunut. Aurinkoisenakin aamuna tulee pakanneeksi sadetakin reppuun. Telttaretkelle lähtiessään katsoo sääennustetta ja ajoittaa reissun käänteet niin, että teltan voi pystyttää sateiden välisessä poutahetkessä. Metsäreissulle pakkaa tulentekovälineiden lisäksi keittimen siltä varalta, että nuotioon löytyy vain märkää puuta.

Kun patikoimme metsästä autolle, lahkeet ja helmat imaisevat pisarat navan korkeudelle kurottavien suopursujen ja juolukoiden lehdiltä, hartiat ja selkä ottavat nöyrästi vastaan kuusten, mäntyjen, leppien ja koivujen ravistamat pisararyöpyt.

Kun on märkä päästä varpaisiin ja nekin vaatteet, joiden pitäisi pitää vettä, ovat liiskaantuneet ihoon iilimadon intohimolla – niin kas, nykyisin sitä vain kohauttaa hartioitaan ja toteaa tilanteen!

Reissumme ei ollut linturetki, mutta näimme tai kuulimme ainakin kaksi pohjantikkaa, käpytikan, kaksi kuikkaa, kaakkurin, hiirihaukan, valkoviklon, pikkukäpylintuja ja lukuisia hömötiaisia. Litimärkänäkin näkee ja kuulee, eikä havaintojen hienous ole säästä kiinni.

En ole ihan varma, mutta jotenkin taas yhden tällaisen päivän jälkeen tuntuu, että luonto opettaa. Tai ei luonto opeta. Se toimii omalla tavallaan, omien lakiensa mukaan, ilman suhdetta ihmiseen. Painovoima pudottaa pisarat puista, kävelipä puun alta ihminen tai ei.

Korjaan siis ajatusta. Jotenkin taas yhden tällaisen päivän jälkeen tuntuu, että jos haluaisi oppia kokemastaan jotakin, nyt olisi otollinen hetki.

Advertisements
This entry was posted in linnut, luonto, luontosuhde, retkeily, retket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s