Ja vielä pensassirkkalintu haviksiin

Öinen näkymä riistatornilta umpeenkasvaneelle järvelle. 19.6.2017 klo 20.00. H-hetki lähestyy. Opinnäytetyön havaintoaineiston piti olla koossa runsas viikko sitten, ja olihan se, mutta niin vain olen lähdössä keskiyöllä Ylä-Hirvakselle vielä kerran. Kerttusaldo jäi kaihertamaan. Aineiston paketoidessani en saattanut uskoa, ettei järvellä olisi kertuista vielä ainakin pensas- ja/tai viitasirkkalintua.

Kerroin epäilyksistäni parille lintuharrastajalle. ”Eiväthän sirkkalinnut ole vielä edes tulleet!”, sanoi yksi, ja toinen tarkensi: ”Niitä tippuu vielä juhannusviikollakin.”

Jahas, vai niin. Lopetin havisten keräämisen liian aikaisin. Se on sitten täydennyskäynnin paikka, ajattelin. Hyppäsin junaan ja bussiin ja henkilöautoon ja päädyin kuuden tunnin päästä asemapaikkaani kivenheiton päähän Ylä-Hirvakselta.

* * *

Varaudun yövalvomiseen nukkumalla pari tuntia iltakuuden jälkeen ja kittaamalla vähän ennen keskiyötä mörkövahvaa kahvia. Takuuvarmoja unenkarkottajia molemmat.

Puolenyön jälkeen kiipeän aistit virittyneinä Ylä-Hirvaksen pohjoispäässä lahoavaan riistatorniin. Alueelta on tehty kaksi karhuhavaintoa, toinen noin kolmen, toinen viiden kilometrin päästä havainnointipaikastani. Toivon vain lintuhavaintoja.

Arvelin etukäteen, että pohjoispään laiteet voisivat olla viita- ja pensassirkkalinnun mieleen. Aiemmin olen havainnut täältä luhtakerttusen ja lehtokertun.  Ne liikkuivat pohjoispäätä reunustavassa rantametsässä, jonka jokakeväisessä tulvavedessä koivut, lepät ja haavat uittavat varpaitaan. Tulvametsän edessä on kosolti pajuluhtaa.

Hiljaisuuden täyttää taivaanvuohen sinnikäs mäkätys, silloin tällöin toinen kitkuttaa järven eteläpuoliskolla. Lintu lentää reittiään riistatornin ilmatilassa niin lähellä, että sen aiheuttama meteli melkein häiritsee laululintujen kuuntelua. Muutaman kerran tornin ylittää myös lehtokurppa. Toukokuussa sain havainnon kahdesta lehtokurpasta, ne olivat jossakin kurppapuuhassa järven länsilaitaa kiertävällä tientapaisella, nousivat edeltäni lentoon.

Pinnistän kuuloni äärimmilleen, ja noin puolen tunnin kuluttua odotus palkitaan: kaukaa kuuluu surinaa tai siritystä, miten vain. Lintukirja (Laineen tunnistusopas vm. 2015, s. 284 – 285) luonnehtii pensassirkkalinnun ääntä yhtäjaksoiseksi heinäsirkkamaiseksi siritykseksi, joka jatkuu tauotta minuuttikaupalla. Viitasirkkalinnun ääni muistuttaisi hepokattimaista ompelukoneen raksutusta. Raksutusta vai siritystä? Hmm… Laulu kuuluu toivottoman kaukaa, tarkempaa määritystä ei voi tehdä. Odotan.

Odotan odotan odotan. Odotanodotanodotan…

Vihdoin siritys – kyllä, siritys, ei raksutus– kuuluu lähempää. Korvakuulolta on vaikea sanoa, onko yksi ja sama lintu tullut lähemmäksi, vai onko lintuja useampi. Joka tapauksessa yksi varma. Näköhavainto näin hämärissä jää toiveeksi, ja saattaisi jäädä päivänvalossakin.

Ja nyt teen jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt, ja mitä olen aina vastustanut, ja jossain sydämeni sopukassa vastustan edelleen. Käytän atrappia. Soitan tornista pensassirkkalinnun ääntä. Toimii! Pian tosielämän pensassirkkalintu pullistelee olettamalleen kilpakosijalle noin kymmenen metrin päässä, ja voin varmistaa määrityksen.

Jälkikäteen perustelen atrapin käyttöä sillä, että tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitus pyhittää keinot. Teen pesimälinnustoselvitystä, jonka kohteena on linnustonsuojelualue. Atrapin käyttö auttoi tekemään oikean määrityksen. Epävarmat havainnot ovat paitsi käyttökelvottomia myös hyödyttömiä kaikille osapuolille.

*

En tiedä, kuinka moni yön nisäkäs havaitsi minut, ihmisenhajuisen ja muihin eläimiin verrattuna kömpelön ja äänekkäästi liikkuvan otuksen luhdan laidalla, mutta minä en havainnut niistä yhtään. Sen sijaan löysin itsestäni puolitäyden punkin, mikä tuntui melkein pelottavammalta kuin ajatus (pentuaan suojelevan emo)karhun kohtaamisesta.

Advertisements
This entry was posted in linnut, luonto and tagged , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s