Lopuksi Lakkasuolle

ukkonen_Lakkasuolla_299716Vesi lirisee t-paidasta, kun väännän sitä kuivemmaksi, sama juttu housujen kanssa. Ukkossade yllätti Lakkasuolla Orivedellä ja kastuimme kuin suihkussa, läpikotaisin. Pitkospuureitin kuitenkin kiersimme, vaikka harmaan sadeseinämän läpi ei suon yksityiskohtia juuri nähnytkään.

Näkemistä kyllä olisi ollut. Näin Lakkasuosta kerrotaan Oriveden luontopolut ja retkeilyreitit -esitteessä (2011):
”Lakkasuo on valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan sisältyvä keidassuo, joka kokonaisuudessaan on harvinaisen vaihteleva ja moninainen. Alueelle on liikkumisen helpottamiseksi rakennettu noin 3 kilometrin mittainen pitkospuureitistö, jonka varrella on yhteensä 24 suotyyppinäyte-alaa. Näyte-alat edustavat lähes kaikkia Etelä- ja Keski-Suomen yleisiä suotyyppejä.”

Luontokartoittajaopiskelijan paratiisi siis. Päädyimme Lakkasuolle Iso-Vuorijärven kierrokselta. Alun perin tarkoituksemme oli ottaa haltuun Iso-Vuorijärven retkeilyreitin pohjoinen lähinaapuri, Siikajärven retkeilyreitti: aluksi Saarijärven itäsivua, sitten kaarto luoteeseen kohti Siikajärveä, jonkinmoinen taivallus sen itäsivua, koukkaus metsäautotielle ja paluu lähtöpisteeseen.

Saarijärven syrjällä tapahtui kuten joskus unessa: ensin kuljet polkua, mutta sitten se katoaa, noin vain. Loppuu, töks. Tarjolla on vain liki läpikulkematonta pusikkoa ja napaan asti yltävää heinikkoa. Jatkoimme vähän aikaa suunnistamalla, mutta ryteikön kutsu oli heikko. Päätimme palata Iso-Vuorijärven reitille. Nyt tarpoisimme sen vastapäivään.

* * *
Loikoilen laakealla kivellä, jolla hetki sitten söimme eväät. Vielä on helteistä, kivi viilentää.  Suo tuoksuu, hiljaisuus hemmottelee. Pilvenhattarat heijastuvat tyyneen veteen. Retkikumppani käy uimassa, eräkoira pyydystelee vesimittareita. Onko pakko lähteä pois? Entä jos vain jäisi tähän, omaan maailmaan? Antaisi kaiken muun mennä menojaan.

Isovuorijarven_lumme_29072016* * *
Reitti on kuivempi ja siksi helpompi kulkea kuin pari viikkoa sitten. Yhtä paljon se  vaatii voimistelua kuin edelliselläkin kerralla, mutta jalat eivät lipeä juurten, kivien ja kallioiden liukkauden takia.

Sinne tänne reitin varrelle on noussut karvarouskuja ja kangashaperoita. Kantarellit ovat yhtä pieniä neppareita kuin viime kerrallakin. Siniheinät kukkivat rantapenkassa, lumpeet rantavedessä. Siniheinistä tulee hyvä mieli, pidän niistä niin paljon. Eräkoira napsii mustikoita ja käy välillä jäähdyttelemässä vedessä.

Auringon paiste on pistävää, pilviä kerääntyy. Kun lähdemme pois, vihreän metsän ylle itään on noussut tummanpuhuva pilvimatto.

Lakkasuolla kuulemme ensimmäiset kumahdukset. Patikan puolivälissä jyrinä on jo vaikuttavaa, salamoinnin myötä vyörähtelevät ensimmäiset pisarat, eikä aikaakaan, kun vesi putoaa maahan harmaana, raskaana, kohisevana peittona. Pitkokset ovat paikoin veden peitossa, metsässä sade on tehnyt polulle suuria lätäköitä ja koristellut niiden pinnat neulasilla.

This entry was posted in luonto, retket and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s