Retkiä ja ihmisiä

puroVetinen jääkuva on Helvetinjärveltä  joulunaaton aattona. Kävelin hiljaisessa metsässä ja ajattelin niitä retkikumppaneita, joiden kanssa olen saanut jakaa kokemuksia ja elämyksiä. Niitä, joilta ja joiden kanssa olen oppinut yhtä ja toista retkeilystä.

Jokainen oppii tavallaan. Itse opin parhaiten, kun saan tehdä asioita toisten kanssa. Katson, kuinka itseäni osaavammat toimivat asiassa, jonka haluan oppia, ja teen perässä. Katson ja kuuntelen, mutta ajattelen ja arvioin itse, sovellan, kokeilen. Toisten kanssa toimiessani löydän oman tapani toimia.

Yksityishenkilönä minulla on muutama vakituisempi retkikumppani. Heidän kanssaan joudun luopumaan – ja haluankin luopua – ainakin osasta pinttyneitä retkirutiinejani. Rutiineista on paljon etua, esimerkiksi retkelle tai vaellukselle varustautuminen sujuu nopeasti ja tehokkaasti, mutta niillä on myös puuduttava puolensa. Siksi on virkistävää retkeillä muiden kanssa, katsella ja kokea tuttuja asioita heidän näkökulmastaan.

Yksi retkikumppaneistani pitää kulttuurimaisemista, ja hänen myötään olen oppinut näkemään myös ne retkikohteiksi ja -ympäristöiksi. Hänen ansiostaan olen tutustunut muun muassa Rapolanharjuun Valkeakoskella ja Aulangon kaupunkipuistoon Hämeenlinnassa, puhumattakaan vaikkapa Nokian luontokohteista.

Olen oppinut arvostamaan kulttuurimaisemia ja nauttimaan niiden keskellä patikoinnista. Ilman häntä keskittyisin edelleenkin vain mahdollisimman koskemattomaan metsäluontoon mahdollisimman kaukana ihmisistä ja ihmisvaikutuksista.

Toinen retkikumppani on opettanut minut kulkemaan omia jälkiäni takaisin, vaikka olin jääräpäinen silmukkareittien tarpoja. Kun taas kerran olisin halunnut lähtöpisteeseen pääsemiseksi kiertää silmukan suoraviivaisen takaisin kääntymisen sijaan, hän sanoi: ”Maisema näyttää ihan erilaiselta, kun samaa reittiä menee takaisin.” Pakko myöntää, että maisemasta saa kokonaisemman käsityksen, kun sen patikoi meno-paluuna.

Kolmansien kanssa olen saanut kokea yhdessä oppimisen iloa. Tutkimme lintuja, kasveja ja eläinten jälkiä, keskustelemme ja määritämme, tutustumme uusiin lajeihin kimpassa. Olemme osallistuneet Tornien taistoon ja tehneet lukuisia lintu- ja muita reissuja lähelle ja kauemmas, esimerkiksi Jurmoon. Ihmiset, jotka jakavat samat kiinnostuksen kohteet, ovat erityinen ja sanomaton onni.

On ollut myös ilo katsella valokuvaajaa työssään kuvaamassa kangasvuokkoja ja hämeenkylmäkukkia – tai pilviä taivaalla. Hänen ansiostaan ymmärrykseni luonnosta ulottuu korkeammalle kuin aikaisemmin.

Lopuksi vielä lause ystävältä, joka patikoi paljon, mutta jonka kanssa harvoin retkeilemme yhdessä, koska viihdymme niin erilaisissa ympäristöissä. Hän sanoo, että matka alkaa jo silloin, kun sitä ryhtyy suunnittelemaan.

Lause kertoo retkeilystä muutamalla sanalla syvällisemmin kuin aluksi vaikuttaa. Ajattelen lauseen tarkoittavan, että retkeily ei ole tietynlainen suoritus lähdön ja paluun välissä, vaan jatkumo, mielentila tai asenne – jotain, jota kantaa joka solussaan silloinkin, kun tekee ihan muuta.

This entry was posted in ihmiset, retkeily and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s