Kuin tuhka tuuleen

Tuulee. Yllä avaruus, alla kivikkoa, suuria lohkareita, pientä rapaa ja kaikkea siltä väliltä. Tunturin laki on melkein lumeton, vaikka muualla lunta on niin paljon, että äkkinäisen kannattaa varoa suksilta putoamista. Lumelta latu pyyhkiytyy nopeasti, eikä hetken kuluttua mikään kerro äskeisistä hiihtäjistä.

Joitakin vuosia sitten teimme eräkoulun talvivaelluksen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. En muista tunturin nimeä – olisiko ollut Aakenus? – mutta muistan näyn, kun tuuli pöllyttää hiljakseen tuhkaa eroosion syömältä kivikolta, paleltuneen kukkaseppeleen lomitse ja ylitse. Ihmisen tuhka, oivallamme. Ehkä jonkun vannoutuneen eränkävijän viimeinen, joskin hyvin tilapäinen leposija.

Leposija vain sattui sijaitsemaan paikalla, johon olimme ajatelleet leiriytyä.

Muistan, että minusta olisi ollut täysin luontevaa leiriytyä samalle alueelle tuhkan ja seppeleen kanssa. Olisin voinut yöpyä teltassa muutamien metrien päässä, nukahtaa rauhassa ja aamulla todeta tuhkan pöllynneen tiehensä. Koska kysymys oli ryhmästä eikä Purasen tuntemuksista, jatkoimme matkaa. Selkäytimestä kumpuava rauha ja luonnollisuuden tunne tuhkan äärellä syöpyivät kuitenkin mieleeni ja jäivät vähän kalvamaankin. Mistä rauha syntyi?

Työpöydän arkeologisissa raivauksissa käteen osui pohjoinen kulttuurilehti Kaltio 2/2011. Selailin sitä hajamielisen kiinnostuksen vallassa, kunnes silmiini osui Pia-Krista Rimpin selkeästi ajateltu ja hyvin kirjoitettu artikkeli pyhistä luonnonpaikoista. Kirjoittaja toteaa, että luonnossa kulkiessamme emme ole sen äärellä, vaan sisällä. Jostakin syystä virke vei ajatukseni tunturiin, vaellukselle ja tuhkan äärelle.

Tunturissa jo muutaman päivän kestäneen vaelluksen aikana kokemus luonnon sisällä olemisesta oli vahvistunut vahvistumistaan. Kun koki olevansa luonnon sisällä ja osa luontoa, tuhkan näki vain viestiksi lajikumppanin siirtymisestä luonnon kiertokulkuun. Hänellä ja meillä, eloisilla ja tulevaisuutta tihkuvilla vaeltajilla, oli huimasti eroa. Meitä kuitenkin ehdottomasti yhdisti matkanteko – me olimme, ja olemme, vasta menossa siihen matkan vaiheeseen, jonka hän oli jo jättänyt taakseen.

Kirjailija ja biologi Tiina Raevaara kirjoittaa Suomen Luonto -lehden (2/2014) kolumnissaan kuolemasta. Hän sanoo, että ajatellessaan kuolemaa ihminen alkaa ajatella myös luontoa; nimenomaan kuolema yhdistää hänet luontoon, vaikka luonto on ennen kaikkea elämän symboli.

”Tavalla tai toisella ihminen haluaa palata kuoltuaan osaksi luontoa”, Raevaara kirjoittaa ja kertoo keskustelleensa lastensa kanssa paljon kuolemasta. Lapset olivat kysyneet, mitä isoisän haudatulle ruumiille tapahtuu. ”Aloitin varovasti, mutta päädyin homeisiin, bakteereihin ja hyönteisiin saakka.” Sitten hän kertoo lastensa suhtautumisesta koiran kuolemaan. ”’Madot syövät sen’, nuorempi lapsi sanoi hellästi vanhemmalle, kun koiraa haudattiin puutarhaan.”

Raevaara arvelee, että hänen biologinen valistuksensa ei ehkä pysynyt täysin sovinnaisuuden rajoissa, mutta ”silti oli selvää, että lapsia luonnon kiertokulku lohdutti”. Itsekin saan rauhaa ja lohdutusta ajatellessani ihmistä osana luontoa ja sen kiertokulkua. Se auttaa suhtautumaan asioihin hitusen tyynemmin kuin ehkä muuten suhtautuisin, mutta ei estä näkemästä ihmistä moniulotteiseksi viritykseksi, paljon muuksikin kuin tulevaksi madonruoaksi.

Vaikka ihmisen näkeminen osaksi luontoa antaa tietynlaista rauhaa ja toimii puskurina monenlaisia kolhuja vastaan, en kuitenkaan suhtaudu pelkästään stoalaisen tyynesti läheisen menettämiseen kuoleman kautta. Suren ja kaipaan, mutta kai se on ihmisen luonto. Haluan ajatella, että myös tunturin edesmennyttä joku suri, kaipasi, arvosti ja rakasti niin paljon, että tahtoi viimeisenä palveluksena tuoda hänen tuhkansa tänne huipulle, tuulen hajotettavaksi.

This entry was posted in elämästä, luonto, luontosuhde. Bookmark the permalink.

2 Responses to Kuin tuhka tuuleen

  1. Hieno teksti ja ajattelemisen aihetta. Kiitos.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s