Tintit kylvyssä

Eino-myrsky tuuditti auton nokkaa tuon tuosta, kun palasin Etelä-Karjalasta kotiin Tampereelle. Matkan puolivälissä myrskyä vasten heijaaminen alkoi kyllästyttää, ja pysähdyin Hollolassa huoltoasemalle kahville. Pihassa näin jotakin, mikä jo yksin olisi tehnyt reissusta ajamisen väärtin.

Kuusi talitiaista kylpi pienessä sadelätäkössä huoltamon takana. Eino ei osunut lätäkköön suoraan, mutta onnistui rypyttämään sen pinnan pienille vekeille. Se ei tinttejä haitannut. Reippaasti ne veivasivat kehoaan vettä vasten ja pärisyttivät siivillään pisaroita ympäriinsä – drrrhh. Välillä ne lennähtivät puuhun, mutta laskeutuivat pian jatkamaan kylpyään.

Varpusia olen nähnyt useinkin kylvyssä niin hiekassa kuin vedessä, ja joskus västäräkit ovat intoutuneet kylpemään järven rannassa. Talitiaisten kylpypuuhia pääsin nyt näkemään ensimmäisen kerran, enkä olisi millään malttanut jatkaa matkaa. Matkalla näin, kuinka Eino kieputti harakkaa kuin untuvaista rättiä, mutta onneksi lintu sai lopulta tukevan otteen tienvarsipusikosta.

This entry was posted in linnut. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s