Meren äärelle

IMG_4301Kaksi pyytä tien laidassa nostaa odotukset korkealle, ja punaturkkinen kettu kohottaa riemumme kattoon juostessaan sammaloituneella mäntykankaalla.

Hurpussa aaltojen loiske kuuluu rannasta lintutornille asti, muuten on hiljaista. Laineilla ei lintuja näy, mutta pari lokkia leijuu taivaalla rinta tuulta vasten.

Kaksi närheä tarkkailee evästelyämme keittokatoksen lähimännyssä. Syvemmällä männikössä tiiskuttaa hömötiainen. Käpytikka kuuluu vaihtelevan paikkaa melko kaukana, lopulta sen ääni häipyy kuulumattomiin.

Paluumatkalla koukkaamme Vilkkilänturan lintutornin kautta. Laulujoutsenet loistavat valkoisina tähtinä siniharmaasta matalikosta, muutama nuori lintu erottuu joukosta harmaana. Sinisorsat rankuttavat joutsenten välissä. Joutsenia on parikymmentä, ja ne ovat hajaantuneet pitkin lahtea. Korppi raakkuu peltojen takana, talitiainen lennähtelee kuivettuneessa horsmikossa.

Virolahden lintupaikoille on tultava aina uudestaan, eikä ole väliä, onko varsinainen lintuaika vai ei (ainahan se tosin on). Tulee vain tunne, että on nähtävä meri ja siirtolohkareiden kansoittamat mäntykankaat matkan varrelta. Ja kaikki ne värit: aina erinäköiset meri ja taivas, harmaat kivikot ja kalliot, punertavat hietikot ja mäntyjen rungot, kellertävät heinikot ja ruovikot, vihreät sammalikot. On kuultava meren kohina, metsän suhina, heinikoiden ja kaislikoiden kahina, nimenomaan täällä, näissä paikoissa.

On saatava muistella harmaahaikaroita, haahkoja, merimetsoja, kotkia ja haukkoja. On saatava sanoa retkikaverille: ”Muistatko silkkiuikut ja isokoskelot tuon kiven luona? Muistatko kotkan, meriharakat, hanhet ja satakielen?”  Ja on saatava vastata, että muistan. Lopuksi on saatava todeta, miten lyhyt aika on enää ensi kevääseen ja muuttolintujen paluuseen.

Mutta ennen kaikkea on silloin tällöin vain mentävä meren äärelle, katsottava horisonttiin ja ajateltava, että tästä jos lähtisi, pääsisi Antarktikselle asti.

Virolahden-retken kuvasatoa

Vilkkilänturan lintutornin lähellä sijaitsee lato, jonka ilmastointia palokärki on parannellut. Ladon seinien yläosaa kiertävät palokärjen tekemät reiät.

lato_edesta
Terveisin palokärki. Lato edestä…

lato_takaseina
… ja takaa. Myös sivuilla on reikiä, mutta
ei näin tiheästi.

Marraskuisessa maisemassa on yllättävän paljon vihreää.

sammalta_kalliolla
Kalliota peittävät sammalet ja jäkälät
Leerviikissä.

vihrea1
Sammal on löytänyt kasvupaikan koivun
juurten päältä.

koivun_sammalsukka
Koivulla on sammaleinen säärystin.

vihrea2
Alvejuuri pitää pintansa.

kallioimarre
Kallioimarre.

Kuten monet retkeilijät tietävätkin, kallioimarteen juuri maistuu lakritsille. Hiljattain lounaalla yhteistyökumppanin kanssa söimme jälkiruoaksi kallioimarrevanukasta. Odotin siis tuttua makua, mutta ei – vanukas maistui aivan saniaisen tuoksulta!

This entry was posted in linnut, luonto, retket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s