Hanhivirtaa ja haukka-arvoitus

aloituskuva_leerviikistaKuluneella viikolla hanhimuutto on ollut ajoittain vilkasta, ajoittain taivaalla on vallinnut äänetön autius. Myöhään eilisiltana muutto taas vilkastui.

Pimeältä taivaalta kuului, kuinka parvi toisensa jälkeen suuntasi osapuilleen etelää kohti, välillä hieman kaakkoon, välillä lounaaseen.

Tänään aamupäivällä sihtailimme merta ja taivasta Virolahdella Leerviikin (kuvassa) tarkkailupaikalla. Joitakin hanhiauroja lensi korkealta ylitsemme, ja mereltä kuului hanhien ääniä, mutta sieltä emme saaneet näköhavaintoja. Sen sijaan katse osui kaukaisiin lokkeihin, muutamiin merimetsoihin ja neljään isokoskeloon.  Rantakivillä tiipotteli joitakin västäräkkejä.

Ennen Leerviikiä kävimme Vilkkilänturan tornissa ja katselimme ruskosuohaukan lentelyä turan yllä. Punatulkkujen metalliset äänet kuuluivat hiljaisina tornin lähipuista, ja joitakin tiaisia oli äänessä, samoin punarintoja. Turaa on niitetty tornin edestä kohtalaisen kokoiselta alueelta, joten ensi keväänä osa paluumuuttajista saattaa olla hyvin näkyvissä.

Varsinaisen haukka-arvoituksen kohtasimme Leerviikissä. Näin ensin sivusilmin jonkin linnun lennähtävän meren suunnasta keveästi kartion muotoisen kiven huipulle. Ensin selkäydin sähkötti kalatiiraa linnun koon ja havaintopaikan takia, mutta samantien äkkäsin sen haukaksi.

Olen seurannut nuolihaukkojen elämää useana kesänä, ja tämä oli kooltaan suunnilleen niiden kokoinen. Muodoltaan lintu oli siro ja olemukseltaan keveä. Pää oli yleissävyltään vaalea, samoin nokka. Silmiä ja jalkoja en pystynyt näkemään.

Linnun näkyvissä ollut vatsapuoli oli rinnasta jalkoihin vaalea, vehnän- tai hunajankeltainen. Jos mukana oli kuvioita, nekin olivat niin vaaleita, etteivät ne kiikarilla erottuneet.

Linnun selkäpuoli oli ruskeahko ja vatsapuolta tummempi, muttei siltikään kovin tumma. Selkä ei ollut tasavärinen, vaan siinä oli kuvioinnin tapaista elävyyttä. Erityisesti panin merkille alaselän valkeat laikut, jotka näyttivät olevan ennemmin siivissä kuin vartalossa.

Alla on pari kaukaa ja ilman zoomia otettua huonoa ja moninkertaisesti suurennettua kuvaa haukasta. Kuva ei auta määrittämisessä, mutta pointti ovatkin selän valkoiset laikut. Millä pikku haukalla on valkoista selässä?

haukka2 haukka1
Haukka voi näyttää kuvassa suurelta, mutta
se oli suunnilleen nuolihaukan kokoinen, siis pieni, ja olemukseltaan
se oli hyvin siro. Huomio kiinnittyi keltaiseen vatsapuoleen, mutta ennen kaikkea
selässä olevaan valkoiseen laikkuun.

This entry was posted in linnut. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s