Telttailua Jurmossa

aloituskuva2Vatsassa on perhosia ja posket kuumottavat jännityksestä, kun starttaamme Tampereelta kohti M/S Eivorin satamaa Pärnäisiin.

Olen odottanut matkaa hahmottomasta reissukehitelmästä asti, puhumattakaan siitä, kun retkikuntamme teki alkukesän tietämillä päivämääritetyn päätöksen: 8. – 10. elokuuta Jurmoon!

Tarkistin pari päivää ennen lähtöä teltat. Kyllä, kiilat ja varakiilat löytyvät, narut ovat vahvoja ja kuminauhat kaarten sisällä ehjät. Tsekkasin keittimen – kaikki osat ovat tallella ja keitin pöhisee touhukkaasti, kaasusäiliö ei ole suutari. Majoitteisiin ja ruokaan liittyvät perusjutut ovat siis ok, ja ruokaakin on, samoin ruokahankintoihin liittyvä työnjako retkikunnan sisällä on selvä. Vaatetuksessa ja muissa varusteissa olojen vaihtelevuus (sadetta, tuulta, hellettä, kylmää ja kaikkea noiden väliltä) on otettu huomioon.

Ei siis pitäisi olla muita erityisiä syitä perhosiin ja punaisiin poskiin kuin kihelmöivä odotus.

Vain yksi suurempi asia unohtui. Auraa lähestyttäessä tajuan, että kaukoputken jalusta on edelleen kotona! Onneksi suomen kieli on rikas ja vivahteikas, ja saan purettua pahimman pettymyksen sanalliseen vyörytykseen. Muutaman kilometrin jälkeen pystymme jo toteamaan, että niillä eväillä mennään, mitä on, ja sillä siisti.

laskevassa_auringossa_yleisnakyma
Moringharu ilta-auringossa 9.8.2013
leiristä etelään.

Jurmon telttailualue Moringharu vaikuttaa matkan päästä, M/S Eivorin kannelta, varsin telttailtavalta. Kun astumme laivasta saareen, makea kanervan tuoksu täyttää nenän. Kävelemme satamasta Moringharun kärkeen vanhan pihlajan luokse. Se, mikä laivan kannelta näytti tasaisen vihreältä, osoittautuu tiheäksi katajan ja varvikon muodostamaksi  peitoksi kiveliöiden päällä. Ja kiviä tällä saarella riittää.

Vanhasta pihlajasta tulee leirimme kotipuu. Moringharu on niemi, joka kartalla näyttää kannaksella Jurmoon kiinnittyneeltä saarelta. Kotipuumme on niemen suurin puu. Jos ohuen ohuet roitikat lasketaan mukaan, muita puita on kymmenkunta. Käytännössä alue näyttää puuttomalta.

 Leiri

Retkikunnallamme on kaksi telttaa, Team Annalalla kovasti tykkäämäni kettuteltta, kahden hengen kupoli, ja minulla kahden hengen tunneliteltta. Annalan retkiurhojen teltalle löydämme helposti paikan pihlajan läheltä. Myöhemmin paikka osoittautuu hevosmuurahaisten tukikohdaksi, mutta koska puolet retkiurhojen joukkueesta on erikoistunut hyönteismaailman ymmärtämiseen, leirielämä muurahaisten kanssa sujuu suht sopuisasti.

leiri_iltahamarissa
Leirimme iltahämyssä torstaina 8.8.2013.
Vihreys on pääosin kivikkoon tiheäksi peitoksi
kasvanutta katajaa.

Tunneliteltalleni paikkaa saakin sitten hakea tosissaan. Lopulta pystytämme se länttiin, joka näyttää vähiten mahdottomalta. Nukkumaan käydessäni huomaan, että lattian keskellä on isonpuoleinen kivi, mutta kun kiilaan itseni sen ja rinkan väliin, asento on kelvollisen tasaisehko. Rinkka on sisällä ryhdistämässä telttaa, asetin sen pingottamaan kevyesti teltan toista seinää. Hampaankolossani on paljon tätä telttaa kohtaan, mutta siitä myöhemmin.

Pihlajaan ripustamme vesipänikän. Retkeilijöiden ja muiden kävijöiden käytössä on kaivo, joka sijaitsee sataman lähellä, puolen tunnin kävelymatkan päässä meistä ja parinkymmenen minuutin päässä Moringharun itäreunaan telttansa pystyttäneistä.
Valtaosan taipaleesta peittävät tuhannet ja tuhannet pienet kivet, jotka hidastavat kulkijan vauhtia nuljahtelemalla jalkojen alla. Tukevat kengät helpottavat kivillä kulkemista.

Parin kivenheiton päässä kaivosta sijaitsee luontokeskus, jossa on pysyvä ilmaisnäyttely Jurmon historiasta ja luonnosta. Luontokeskuksen takana ovat norpan kuvin varustellut siistit ja raikkaat huussit.

Vessa- ja vedenhakureissu kestää saaren länsireunan leiriytyjillä kaiken kaikkiaan tunnin.
Luulenkin, että useimmat Moringharulla leiriytyjät, sijainnistaan riippumatta, käyvät puskapissillä. Siihen riittää yksityisyyttä, sillä alueella on kelvollista maapohjaa teltan pystytykseen aika vähän, joten sitä on vaikea teltoittaa vieri viereen. Lisäksi suuret kivet ja syvät painanteet antavat näkösuojaa.

heinia_kallionraoissa   saniaiset_kallionkolossa

osmankaait_yopuulla
Kalliot näyttävät karuilta, mutta niiden
välissä on paljon elämää.

Moringharulla kuljeskellessamme tsekkailimme, että paikalle saa pystytettyä noin seitsemän telttaa, ja nekin sinne tänne. Vain nuotiopaikan ympärille mahtuu telttoja tiiviimmin, pari kolme. Meidän lisäksemme niemellä oli nyt kaksi muuta telttakuntaa, jotka poistuivat varhain perjantaiaamuna. Loppuajan olemme keskenämme.

Urputusta

Niin, teltat. Harnakan varastossa on monenlaisia majoitteita, ja nyt mukaan ottamaani tunnelitelttaa koetan välttää viimeiseen asti, enkä ainakaan asiakkaitani majoita siihen. Olen nukkunut siinä muutaman vuoden ajan kaikkina vuodenaikoina ja monenlaisissa oloissa, ja ilmastointi on joka kerta ollut suuri ongelma. Mitä järjestelyjä ovien ja tuuletusaukkojen kanssa teenkin tai jätän tekemättä, lopputulos on aina sama: teltan seinät ovat aamulla litimärät.

telttaperhana
Teltta kosteustakuulla: Kelissä kuin kelissä,
säässä kuin säässä – ei tuuletu!

Annoin teltalle vielä yhden mahdollisuuden Jurmossa, ja on pakko sanoa, että huipputeltan maine ja reaalielämä eivät vastaa toisiaan ainakaan tämän telttayksilön kohdalla – tämä telttamerkki ja -malli on erään jälleenmyyjän mukaan ”lukuisten kansainvälisten lehtitestien menestyjä” ja saanut kehuja retkeilijöiden foorumeilla. Hah!

Toisaalta joiltakin retkeilijöiltä näkyy tulleen moitteitakin, ja ne koskevat juuri ilmastointia. Allekirjoitan. Samalla ihmettelen, mitkä ovat ne ominaisuudet, jotka ovat niin hyviä, että niiden vuoksi kannattaa kärsiä näin pahoista ilmastointiongelmista?

Itselleni on ehdottoman tärkeää, että teltta tuulettuu hyvin ja pysyy sisältä mahdollisimman kuivana. Siitä hyvästä voin kantaa vähän painavampaa telttaa ja käyttää sen kokoamiseen hieman enemmän aikaa, enkä tarvitse hifistelyä esimerkiksi kaarien taskuilla, vaikka ne näppärät ovatkin etenkin talvella, kun kohmeisin sormin telttaansa pystyttelee. Niin tai näin, omalla skaalallani olen valmis näkemään keskimääräistä enemmän vaivaa kastumisen ja palelemisen minimoimiseksi.

Chez Jurmo

makua_linssikeittoonVarauduimme siihen, että saarella ei voi tehdä avotulta lainkaan. Jurmossa on yksi pieni mäntymetsä, joten oletimme puuta olevan liian vähän turistien poltettavaksi. Meillä oli mukana kaksi keitintä, toinen kaasu-, toinen spriikeitin.

Moringharulla on kuitenkin nuotiopaikka ja nuotioon puita omassa katoksessaan. Luulen, että puuhuollosta vastaa Metsähallitus, sillä niemi kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Se, että puut tuotaisiin muualta, selittäisi nuotiopaikan olemassaolon.

Perustimme Chez Jurmon pienelle, melko tasaiselle kalliolle leirimme reunaan pihlajan tukevaan oksaan ripustetun vesipisteen lähelle. Ruokatarvikkeille pystytimme tarpista varaston. Tykkään tarpista, se on keveämpi kuin pressu ja taipuisammin muotoiltavissa eri tarkoituksiin.

Tarpin lisäksi ruoka-aineksia suojasi melontasäkki, johon sulloin kaikki ne ainekset, joiden on säilyttävä kuivina. Tarppia tyynessä illassa viritellessämme tiesimme, että viritelmä ei kestäisi kovassa tuulessa, eikä kestänytkään. Kun tuuli oli paiskannut tarpin lättänäksi, kääräisimme ruokatarvikkeet ja muun keittiövälineistön sen suojaan sellaisenaan.

heinat_aurinkotulessa
Keittiökalliolta etelään. Laskeva aurinko
sai heinät “tuleen”.

Merellinen maisema avautui Chez Jurmoon joka puolelta, ja taivas kaartui yllämme. Tosin täysin kirkas se oli aika harvoin, mutta suoranaisessa sateessa kokkailimme vain kerran, avotulella.

Kalliolla valmistimme keittimillä aamupuuron ja ainakin yhden pääaterian. Työnjakomme mukaan Annalan retkiurhot vastasivat lämpimistä pääaterioista, itse vastasin aamupuuroista ja välipaloista sekä kahvi- ja teeosastosta. Eräkoira Elviksellä oli omat eväät, ja oli sillä muuten oma retkireppukin.

Ulkona kaikki maistuu paremmalta, ja esimerkiksi ensimmäisen illan linssikeitto oli taivaallista. Pääkokkina toiminut retkiurho maustoi sen itse tekemällään Mauttomuuden ehkäisijä -tahnalla. Mitä tahnassa olikaan, se toimi loistavasti. Tutustuin myös seitaniin ja totesin, että avotulella grillattuna ja uusien perunoiden kanssa se on niin hyvää, että aion laittaa sitä itsekin lähitulevaisuudessa.

Aamupuurojen kyytipojaksi tein mehukeittoa, lisäksi voileipiä ja huomattavan vahvaa kahvia. Kävelimme paljon, ja patikoille varasin keksejä, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja suklaata. Vettä kului runsaasti, joten kaukainenkin kaivo oli suuri ilon aihe.

Pärnäisten satamassa, kun kotimatka oli jo alkanut ja nälkä kiljui sisuksissa, katoimme auton nokkapellille jäljelle jääneistä ruoka-aineksista hätäensiaputarjoilun. Tässä vaiheessa oli vielä hämärän peitossa, miten ja missä kotimatkan varsinainen ruokailu tapahtuisi.

Siinä eineiden äärellä laskeskelimme, että jos kotimatka olisi viivästynyt seuraavaan päivään esimerkiksi myrskyn vuoksi, meillä olisi ollut jäljellä yhden vuorokauden ruokajemma. Meni ihan suositusten mukaan.

tipotipo
Kanoja kylän laidalla.

Linnut – keveää kahlaajamuuttoa

Jurmon-reissu ei ollut erityisesti lintureissu, koska saaren luonnossa on niin paljon muutakin katseltavaa ja ihmeteltävää, mutta lintuihinhan huomio eniten kiinnittyi.

Kahlaajamuutto oli jo hyvin näkyvissä. Paikoissa, joihin oli kerääntynyt runsaasti rakkolevää, näimme ruokailevia karikukkoja, liroja, suokukkoja ja tyllejä. Yhytimme myös pienen punakuirien parven, ja maa-alueella niiden takana ruokailivat kuovit. Toisinaan jokunen meriharakkakin vilahti maisemassa.

Vesilinnuista suurta hupia tuotti isokoskeloparven kalastuspuuhien seuraaminen. Koskelot liikkuivat sataman ja Moringharun välissä aina yhdessä, ja perjantaiaamuna niiden seuraan oli lyöttäytynyt selkälokki. Se ilmeisesti halusi osille koskeloiden saaliista, ja pari kertaa sen ja koskeloiden kesken syntyi kärhämä, jossa oli paljon ääntä, vimmaa ja vesiroiskeita.

Eräkoira Elvistä kiinnostavat vain sorsat, joita emme kuitenkaan nähneet. Se käyttikin luppoaikansa nukkumiseen. Kun esimerkiksi perjantai-iltana pysähdyimme pitemmäksi aikaa samaan paikkaan, se kasasi itselleen pesän kuivuneesta rakkolevästä.

Selkälokin lisäksi seurasimme merilokkien, harmaalokkien ja pikkulokkien elelyä. Merimetsojen lentotyylikin tuli tuli tutuksi. Satamassa haarapääskyt ruokkivat kivikasoilla istuvia poikasiaan. Yksi suurista iloista oli huomata valkoposkihanhet oikeasti aroiksi villilinnuiksi. Havainto on terapeuttinen, jos käsitys valkoposkista on syntynyt cityhanhien perusteella.

Katajikossa lennähteli runsaasti pensastaskuja, ja äänistä päätellen joukossa oli myös kivitaskuja. Västäräkit tyhjensivät ”kotipihlajamme” hyönteisistä torstai-illan tyyneydessä. Viesti hyönteistarjoilusta näytti kiirivän nopeasti, ja pian puu kuhisi västäräkkejä. Hetkittäin siipien pärinän lomassa kuului kiivasta nokkien napsetta. Perjantaina patikoimme kylän sivuitse saaren toiselle puolelle, ja havaitsimme mäntymetsässä käpytikan ja tiaislajeja. Sen sijaan punakottarainen jäi meiltä huomaamatta.

Nukkuessa hienointa oli öinen äänimaisema, jonka rekisteröi ajoittain unen läpikin. Hanhet kaakottivat, lokit kirahtelivat, sirkat sirittivät ja aallot loiskivat kallioita vasten. Toisinaan pienet sateet ripottelivat pisaroitaan teltan pintaan, ja ensimmäisenä yönä ukkonen kumusi melko pitkään jossakin kaukana.

Toisin kuin kupolimaisessa kettuteltassa, tunneliteltassa päällysteltan kankaan lepatus häiritsee jonkin verran öisten äänten kuuntelua, mutta aika nopeasti siihen tällä kertaa tottui. Toisena yönä tuuli on niin kova, että kalliota vasten paiskautuvien aaltojen loiske peitti alleen kaikki muut äänet.

Uudestaan?

Ehdottomasti! Suunnittelimme jo nyt soittavamme töihin ja opiskelupaikkaan ilmoittaaksemme, että olemme villiintyneet, tämä oli nyt tässä, meitä on turha odotella.

Aiheeseen liittyvää

Viime syksyn Jurmon-reissu on tässä. Ja jos haluat käväistä kesäfiilisreissulla Jurmon naapurisaarella Utössä, tästä  pääset sinne. Lopuksi vielä kuva viimeiseltä illalta, kun laskeva aurinko yllättäen näyttäytyi. Ennen yön pimentymistä kaikki oli hetken sanomattoman kaunista.

kova_ja_pehmea_aalto

Pysyvää ja vaihtelevaa aaltoilua.

This entry was posted in retket. Bookmark the permalink.

6 Responses to Telttailua Jurmossa

  1. Minni says:

    Huom kissat! Tiedoksi Pirkanmaan hoitokodin Niksu-kissa, joka kertoo pehmotyöstä netissä:
    http://www.pirkanmaanhoitokoti.fi/vapaaehtoistoiminta/niksu-nurkka/

    • Kerttu says:

      Kiitti, Minni! Vaikkei meistä monikaan ole eräkissa samalla tavalla kuin eräskin eräkoira on erää koirana (oon lukenu Elviksestä Harnakasta), niin hyrisee meitä muuten monella oksalla. Ja peltojen reunamilla. Ja puutarhojen puskissa. Rantalaitureilla. Rappusilla istumassa. Ja sitten tämä Niksu, ihan oma lukunsa kissaksi.

  2. Kerttu says:

    No siis jotkut ihmiset on titteleiden perään. Niksu pääsee vähemmällä, kun se myöntyy että joo joo, pehmoterapeutti, jees jees, lähenkin täst hiirestämään tai tintistämään. Että kuka kellekin nyt mikäkin on.

  3. Tuija says:

    Eikä mitään alpakoista.

    • Tuula says:

      Sori – ei nähty yhtään alpakkaa, vaikka olimme paljon liikekannalla. Toivoimme näkevämme. Ilman muuta olisi ollut alpakkakuvia, ja myös alpakkaraporttia, jos olisivat näyttäytyneet. Ehkä ensi kerralla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s