Tervapääskyn hyönteisklöntti

OKSENNUSPALLOOlen seurannut tervapääskyjen elämää lähietäisyydeltä kolmena kesänä, tämä on se kolmas. Tervapääsky pesii kolossa parvekkeen ja katon taitekohdassa.

Edellisinä kesinä olen kirjoittanut melko ahkerasti havainnoistani, tänä kesänä kaikki on mennyt vanhalla rutiinilla – paitsi että poikasia vaikuttaa olevan useampi kuin yksi. Ja toisin kuin viime kesänä, olen taas saanut nostella pudonneita lintuja parvekkeelta lentoon.

Jostain syystä jompikumpi emolinnuista läimähtää parvekkeen lattialle pudottautuessaan pesältä lentoon. En tosin ole varma, onko emoista vain toinen putoilija, vaiko molemmat. Olen miettinyt paljon, miten lentorataan voisi vaikuttaa niin, että lintu päätyisi suoraan vapaaseen ilmatilaan. Toistaiseksi en ole keksinyt. Onneksi putoilu kuitenkin on aika harvinaista, ja näyttää siltä, ettei se ole vahingoittanut lintu(j)a.

Kun tänä kesänä olen ollut pitempään pois kotoa, ystävä on tsekannut parvekkeen silloin tällöin. Hän ei ole joutunut tervapääskyjen nostokurjeksi kertaakaan. Mutta se ei tarkoita, että pääskyt eivät olisi joutuneet parvekkeelle. Kuvassa on nimittäin tuore todiste parvekekosketuksesta.

Muutama viikko sitten nostaessani pääskyn taas lentoon se pullautti kurkustaan noin puolitoista senttiä pitkän ja halkaisijaltaan saman verran paksun mössöpötkön. Kun tutkailin tuotosta tarkemmin, huomasin sen koostuvan erittäin tiukkaan pakkautuneesta  hyönteismassasta.

Massa on kuin tiukkaan puristettu hyönteispelletti, ja kuvassa olen koettanut tarkentaa yhteen melko ehjänä säilyneeseen ötökkään. Silmämääräisesti hyönteiset ovat aika pieniä, hyttystyyppistä porukkaa. Hajotin pelletin, ja mössössä näkyy koipia, siipiä, päitä ja paljon tunnistamatonta tiivistä ainesta.

Tänään parvekkeella oli jälleen hyönteispelletti, ja arvasin heti, että pääsky on taas pudonnut, mutta päässyt jollain konstilla itse ilmaan. Pelkkä veikkaus, mutta todennäköisesti se on käyttänyt kissaverkkoa apuna, kiivennyt siipien avulla räpistellen  riittävän korkealle, kunnes on pystynyt heittäytymään niin, että on saanut ilmaa siipiensä alle.

Aiemmin kesällä löysin samanlaisen pötkön kuin tänään, mutta silloin en tiennyt, mikä se on, vaan kohdistin epäilevän katseeni kissoihin. Ne kuitenkin sanoivat, ettei me mitään olla tehty, ja jos ollaankin, niin hiekkalaatikkoon.

Miksi ahdinkoon joutunut tervapääsky oksentaa keräämänsä hyönteismassan? Keventääkö se lastia päästäkseen helpommin ilmaan? Pelaako se itselleen aikaa jättämällä saalistajalle tutkittavaa? Missä se säilyttää hyönteispelletin, kurkussako? Poskipusseissa? Kuvussa?

Ja miksi pesästä poistuvalla linnulla on hyönteispelletti? Ainakin kuvittelisin, että se on kerätty poikas(t)en ruoaksi, eli lintu olisi syöttänyt sen ennen pesästä poistumista. Onko niin, että myös pesälle saapumiseen sisältyy parvekkeelle putoamisen riski? Tähtääkö lintu pesäkoloon väärin, huomaa virheensä ja kääntyy pudottautuvalla liikkeellä nopeasti tulosuuntaan ja päätyy parvekkeen lattialle?

Sihtausvirhe on mahdollinen, onhan tervapääsky joskus lentänyt suoraan sisälle avoimesta parvekkeen ovesta. Se ei ole millään voinut olla tarkoitus. Mutta mistä huono sihti johtuu? Mikä kesäkämppistä harhauttaa? Jos tämän keksisin, osaisin ehkä tehdä asialle jotakin.

Olen tämän linnun kanssa joutunut monta kertaa nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan, että sen seuraaminen herättää suunnattomasti enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Aina kun luulen jotain hoksanneeni, saan seuraavassa sekunnissa huomata, että vaikka anekdoottikokoelma kasvoi, tieto ei karttunut. Pitänee taas kerran lähteä toivioretkelle tänne: www.commonswift.org

Edit 3.8.2013
Valaistusta hyönteispellettiin

Joskus vastaukset tai tarkennukset ovat lähempänä kuin luulisi. Löysin selityksen hyönteispelleteille kädenojentaman päästä  Lars Jonssonin Euroopan linnut -kirjasta (5. painos, 2003).

Hän kirjoittaa tervapääskystä: “Pitkillä ruoanhakumatkoilla saalis kerääntyy kupuun peukalonpään kokoiseksi ravintopalloksi.” No niin, ilmiselvä ravintopallo, kyllä. Ja kupuun. Mutta miksi lintu oksentaa pallon ahdingossa, jollaiseksi tulkitsen sen joutumisen “maahan”?

This entry was posted in linnut, tervapääsky. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s