Koskikarasta pohjantikkaan

Koski-Baari Nokialla Siuronkosken sillankorvalla on hiljainen ja raikas, sämpylät tuoreita ja kahvi vastakeitettyä. Kivenheiton päässä koskikarat livertelevät kirkkaasti kosken kivillä ja rannoilla. Missähän kevätfiiliksissä lie ollut aamuinen kaksikko – isompi ja mustempi pönötti kivellä kuin pyhimyspatsas nokkaa taivasta kohti kurottaen, pienempi ja ruskeampi tiippaili touhukkaasti sen ympärillä.

Sillan alittavan saaren rantaviivan tuntumassa voimalan puolella puljasi karoista yksi. Se päivysti tovin kivellä, kahlasi sitten seuraavalle selkä pinnan yläpuolella, kurkkasi veden alle, pujahti umpisukelluksiin, nousi muutaman vaaksan päästä taas näkyviin ja aloitti koko sarjan alusta.

Ohikulkija, mies sauvakävelyllä, pysähtyi sillalla juttelemaan. Hän totesi, että kun koskikaroja näkee joka päivä, niitä alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Keväällä kuulemma kannattaisi tulla katsomaan joutsenten muuttoa, ja kalasääksiäkin näkyisi, pesivät lähisaarissa Kulovedellä. Tärkeitä tietoja, mutta eniten retkikuntaamme sai vipinää miehen viesti Koski-Baarin vastapaistetuista munkeista.

Puhelemme Koski-Baarissa linnuista ja tulevista retkistä, sitten viimeiset kulaukset kahvista ja nokka takaisin Tamperetta kohti, Annalan Hikivuorelle. Tikkoihin retkahtanut retkikunnan jäsen on lähes luvannut, että retken päätteeksi saan merkata pohjantikan havaittujen lajien joukkoon. Hän kertoo innoissaan pohjantikan esiintymisalueista ja elintavoista sekä siitä, miten se eroaa muista tikoista.

Lähdemme nousemaan Hikivuorta Kaukajärven puolelta. Ei tarvitse kiivetä kovinkaan korkealle, kun ensimmäisen merkit pohjantikasta jo näkyvät. Havupuiden runkoja kirjovat erikokoiset kuorettomat alueet, osa puista on lähestulkoon kaulattu tyvestä. Pohjantikka on ollut asialla.

Palokärki lentää ylitsemme, jossain kilahtelee käpytikka. ”Tuossa me se eka pohjantikka nähtiin”, retkikunnan tikkafanit mutisevat muutaman metrin päässä kuusesta, jonka tyvi on kaluttu puolen metrin korkeudelta miltei kuorettomaksi. Ja siinähän se on nytkin! Rungon takapuolelta kuuluu vaimeaa nakuttelua. Välillä vilahtaa nopea kurkkaus.

Pohjantikan nakutus kuulostaa siltä kuin vuotavan katon alle olisi asetettu peltiämpäri, johon vesipisarat sateella tippuvat. Välillä noro on runsaampi ja ämpärin pohjaan tippuu pisaroita peräperää, toisinaan tipahtelee yksittäinen, raskas tippa.

Kun olemme odottaneet vähän aikaa, tikka tulee rungon etupuolelle ja viipyy näytillä hyvän tovin, esittelee itsensä joka kulmasta. Kyllä, tämä on niin varma määritys kuin olla voi. Pitkulainen vaalea laikku selässä, raidalliset kupeet, päässä mustia ja valkoisia viiruja. Lujat, ohuet varpaat näkyvät sivulta selvästi – tolppakengät vailla vertaa.

Kun pohjantikka lakkaa nakuttamasta, se syventyy kuuntelemaan, kallistelee päätään puolelta toiselle. Kallistellessa erityisen hyvin erottuva keltainen päälaki paljastaa sen koiraspuoliseksi. Olemus ja liikkeet vaikuttavat rauhallisilta. Lintu ei tunnu olevan meistä moksiskaan.

On arvoitus, mitä pohjantikka niin keskittyneesti kuuntelee, mutta me kuulemme sini- ja talitiaisia, harakoita, variksia ja puukiipijöitä. Puukiipijöitä, monikossa! Niiden yksitotinen ”srii” kuuluu vähän sieltä sun täältä. Hikivuoren-kierroksen loppupuolella saamme näköhavainnon kahdesta puukiipijästä. Kulkumme katkeaa, kun havaitsemme toisen pohjantikan aivan polun vieressä kasvavassa kuusessa. Emme halua häiritä sitä, joten käännymme takaisin ja etsimme itsellemme uuden polun naavaisten puiden lomassa puikkelehtivasta verkostosta. Tupsahdamme lopulta Hikivuorenkadulle, jonka reunuspuskista panemme vielä merkille varpusia ja mustarastaskoiraan.

Hieno retki kokonaisuudessaankin, mutta erityisesti pohjantikasta olen kuohuksissani. Siitä nimittäin tuli elämänpinna. Vaikuttaa siltä, että laji asuu Hikivuorella. Kuulopuheiden mukaan alueella pesii myös kanahaukka. Tulevina kuukausina tutkailemme – tai ainakin Team Annala tutkailee – onko kuulopuheeseen luottamista. Lasse J. Laineen Suomalainen lintuopas (2000, 208) kyllä vahvistaa odotuksia kertomalla, että pohjantikan löytää usein kanahaukan naapurina.

This entry was posted in linnut, retket. Bookmark the permalink.

6 Responses to Koskikarasta pohjantikkaan

  1. talvicamino says:

    http://www.cinerea.org/articulos-ornitologia/140-tipos-picos-aves.html
    Tässäpä linkki, jossa erilaisia nokkia. Piti laittaa sullekin, kun mua tää viihdytti.

    • Tuula says:

      Kiitos! Hieno! Ihmeesti sitä osaa vaikka espanjaa, kun on pakottava tarve saada selvää, mitä linnuista sanotaan. Olin ymmärtävinäni, että nokat ja eri sapuskat liittyvät toisiinsa – että yhdellä on kätsä vetää siemeniä, toisella hedelmiä ja joku sopii kalansyöntiin, ja tais siellä olla ötökkänokkakin. Taidan nostaa tuon linkin muidenkin iloksi täältä kommenteista, jahka aikaannun. Vaya con dios, vai miten se meni. PS. Olikos se pata nyt joku ankkatyyppinen suomeksi?

      • talvicamino says:

        Pato on ankka tai se sorsakin voi olla. Varpunen, suosikkini, on El gorrión común. Heitä onkin näkynyt runsaasti, ymmärtääkseni saattaa olla uusien poikasten aika?

      • Tuula says:

        Muistan vain sen Cesaria-henkilön laulamassa Tampere-talossa pato, pato -laulua ja tekemässä käsivarsilla siipiä. Lauleluista päätellen täällä joillakin linnuilla alkaa olla pariutuminen & lisääntyminen mielessä. Aamulla Siikanevan laidassa kuusen latvassa lauloi hömötiainen tavalla, jota en ole ikinä ennen kuullut.

  2. talvicamino says:

    Mustarastaat ovat kanssa täällä laulaneet niin, että on olen ihmetellyt näitä caminon carusoja ja cesariaevoroita.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s