Jukerrusta Laipanmaalla

Laipanmaa_27_1_13Nimimerkki Duommá muisteli vaellusnet.com-sivustolla lokakuussa 2006 erästä talvista ajomatkaansa Rajalan kämpälle Laipanmaalle: ”Mutta talvella saattaa Laipan lähestyminen olla konstikkaampaa. Ainakin kaksi talvea sitten, kun ajoin Rajalan kämpälle väkisin. Ajoin poiskin, mutta lunta oli tiellä niin, että tavan henkilöskoda valitti.”

Oma kokemukseni tältä päivältä on samansuuntainen, ajo oli melkoista jukertamista. Kartan mukaan tieltä 325 (Tampere – Kuhmalahti) Rajalan kämpälle johtava tie on ”III a, b luokan yksikaistainen autotie”, ja se päättyy kämpälle. Siitä eteenpäin tie jatkuu ajotienä, nimityksessä ei siis enää mainita autoa.

Läksimme Laipanmaalle tarkoituksenamme jättää auto Rajalan kämpän läheisyydessä sijaitsevan tallirakennuksen tuntumaan. Siitä olisimme kävelleet ajotietä pitkin kahvinkeittoon Ruokojärven laavulle. Oletin nimittäin etukäteen, että tiellä saattaisi olla traktorin tai metsäkoneen jäljet, joita pitkin voisi kävellä. Olikin, mutta suunnitelma muuttui tallin kulmalla, jonne pääsy oli pieni seikkailu sekin.

Heti maantieltä Sahalahden jälkeen Laipanmaan-tielle käännyttyämme näytti vielä aika hyvältä. Niin kauan kuin tien varrella oli vakituista asutusta, tie oli aurattu suht ajettavaan kuntoon. Tätä kesti noin kolme kilometriä. Kahdeksan kilometrin päässä Rajalan kämpästä tie muuttui lumisemmaksi, pöpperöisemmäksi ja kapeammaksi. Päätimme, että jos menee kovin vaikeaksi, käännymme.

Seikkailuksi reissun teki se, että parin kolmen kilometrin päässä kämpästä lumisen tien ajettavissa oleva leveys oli kaventunut juuri ja juuri auton levyiseksi, mutta siinä vaiheessa, kun olisimme halunneet kääntyä takaisin, kääntömahdollisuuksia ei ollut.

Oli vaín ajettava eteenpäin ja toivottava, että kämpällä pääsisi ympäri. Tie kapeni kapenemistaan ja muuttui yhä lumisemmaksi ja muhjuisemmaksi ränniksi. Juutuimme pieneen mäkeen, kun kämpän katto häämötti jo mäen takaa. Soimasin itseäni ankarasti tammikuun huonoimmasta retki-ideasta.

Samassa vastaamme tuli traktori, edessään kauha, perässään lumilinko. Erätoveri ja traktorimies tuuppasivat retkijuhtaa nenästä sen verran, että se irtosi juntturasta alamäkeen, ja saatoin peruuttaa läheiseen risteykseen, jossa tympääntyneen oloinen traktorimies pääsi ohi. Jatkoimme matkaa kämpälle – piha aivan ummessa – ja siitä kivenheiton päähän tallille. Tuli päätösten aika.

Voisimme lähteä patikoimaan laavulle alkuperäisen suunnitelman mukaan. Toisaalta voisimme pelata varman päälle ja lähteä paluumatkalle nyt, kun tie on edes jotenkuten aurattu ja sen kurjin osa olisi paremmassa kunnossa kuin hetki sitten. Jos tuuli yltyisi ja alkaisi sataa lunta, paluu voisi olla vaikeaa. Tulille vai paluumatkalle?

tallilta__kampalle
Tie tallilta kohti Rajalan kämppää
lumilinkokäsittelyn jälkeen.
Kuva © H. Hölsömäki

Tuuli huokaili puissa raskaasti, pudotteli lumipaakkuja hangelle. Pilvet roikkuivat kuusten latvoissa.  Kuuntelin ja katselin. Erätoveri kuunteli ja katseli. Ajattelin tuulta haistelevia hirviä.

Olen kotoisin takametsistä kapeiden teiden ääriltä ja muistan elävästi, mitä on jäädä jumiin umpeutuvalle tielle. Jumalan selän takana olen oppinut kunnioittamaan säitä ja kelejä, mutta joskus kunnioituksen ja pelon raja on hämärä. Kunnioitus kai sisältää pääasiassa järjen käyttöä, pelko menee tunteen puolelle. Kummasta sitten olikaan kysymys, ehdotin paluumatkaa.

Kun olimme palanneet pari kilometriä, saavutimme traktorimiehen. Koska emme halunneet madella hänen perässään, jätimme auton parkkiin – tie oli siltä kohtaa leveämpi metsänkorjuutoimien takia – ja läksimme odotellessamme patikoimaan metsäkoneen jättämiä jälkiä.

istuskeleva_pupujussi
Jäniksen tuumaustauko.
Kuva © H. Hölsömäki

Patikoidessamme näimme kolme kanalintua ja tutkailimme jäniksen ja jonkin pikkujyrsijän jälkiä. Jänis oli jäljistä päätellen kuljeksinut suloisen rauhallisesti, jäänyt välillä istumaankin. Pikkujyrsijä taas oli aurannut reittinsä koko vartalollaan, sen jälki näytti pitkältä madolta.

Autolle palatessamme näimme toisenkin traktorin aurauspuuhissa, tämä posotti kämpän suuntaan. Ennen reissua yritin retkisuunnitelmia funtsaillessani etsiä tietoa Laipanmaan teiden aukipidosta. Löysin vain nimimerkki Duommán kokemuksen, mutta jotakin tämänpäiväisestä voisi päätellä.

Rajalan kämppää pohjoisesta lähestyvää tietä kyllä aurataan, mutta sen perusteella, missä kunnossa se oli tulomatkallamme kahdeksan viimeistä kilometriä, näyttää siltä, että sitä ei pidetä kämpälle asti auki säännöllisesti, vaan silloin, kun siihen esimerkiksi metsätalouden takia on tarvetta.

Saatan tietysti olla väärässä. Itse en kuitenkaan aio enää talvella laskea sen varaan, että autolla pääsee Rajalan kämpälle asti. Sen sijaan voisin varautua jättämään auton siihen, mihin sillä helposti pääsee, ja jatkamaan siitä patikoiden tai hiihtämällä.

This entry was posted in retket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s