Koskikara ja teeriä

Ensimmäiseksi kuulemme ja sitten näemme hippiäiset vanhassa kuusessa Muroleen kanavan sulkujen tienoilla. Matkan varsinainen tarkoitus, koskikara, päivystää kivellä valppaana kuin asiakkaita odottava opas. Se seisoskelee vain muutaman metrin päässä Muroleenkosken ylittävästä sillasta.

Kiikarit repusta, kaukoputki jalustaan, sitten ihastelemaan. Yksi pieni koskikara kivellään tutkailemassa kirkkain silmin sattumia virrasta, kolme silmäparia – neljä, jos koira lasketaan mukaan – tapittamassa sitä sillan korkeuksista kiikarit ja kaukoputki ojossa.

Retkikuntamme sillä hetkellä eläytyväisin jäsen heittäytyy koskikaran nahkoihin ja tulkkaa, että paikan ainoana koskikarana se saattaa tuntea velvollisuudekseen esitellä kaikki lajin tyypilliset temput. Lintu sukeltaa toisinaan salamannopeasti veteen suupaloja napatakseen ja lennähtelee touhukkaan vaikuttavasti sinne tänne.

Lopulta se palaa lähikivelle sen näköisenä, että se oli siinä, esitys on päättynyt, hit the road. Viime talvena sillä oli yli kaksikymmentä kollegaa jakamassa katsojien karasivistyksen kartuttamisen taakkaa. 

Kiitämme ja jätämme sen jatkamaan koskikaran elämäänsä. Punatulkku viheltää, kun kömmimme autoon ja jatkamme Kurun tietä länttä kohti. Eikä aikaakaan, kun – kriiks!!! – havaitsemme puussa suuria mustia möykkyjä. Kanalintuja! Teeriä! Jarrutus, peruutus ja perhana, oikea takapyörä ojassa. No, se ei ole juuri tämän sekunnin murhe, nyt katsotaan lintuja. Ne lähtevät kuitenkin karkuun. Lihaksikkain retkikunnan jäsen loikkii tuuppaamaan, ja olemme tien päällä taas.

Yhytämme parven uudestaan noin puolen kilometrin päästä hakkuuaukealta pienen pienestä puiden saarekkeesta. Nyt pysäköimme rauhassa, kaivamme toisenkin kiikarin ja ryhdymme tarkkailemaan. Näemme seitsemän kukkopuolista teertä istuskelemassa puussa herkullisen näköisinä kuin tietäen, että porkkanoita suosiva retkikuntamme ei harvenna parvea edes unissaan.

Kun linnut jälleen lentävät pois näkyvistä, jatkamme matkaa Kurun kautta Parkanon tietä kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Jossain Kurun ja Seitsemisen puolivälissä olemme törmätä kahteen teereen, nämä ovat kanaosastoa, näyttävät syövän kiviä, joita auratessa on noussut tien laitaan. Kun hidastan lähes pysähdyksiin, ne lennähtävät metsään. Mitään kiirettä niillä ei näin sunnuntaina ole.

hamahakin_verkko_pakkasessaSeitsemisessä patikoimme runopolun, joka on hyvin käveltävissä. Jänisten, oravien ja kettujen jäljet kirjovat hankea. Nautimme eväät Kirkaslammella, jonka keittokatoksen katonrajaa koristaa hämähäkin seitti. Lauhahko sunnuntai kääntyy hiljaa iltapäivään. Luminen maisema on  pilvisenäkin ihmeellisen valoisa.

This entry was posted in linnut, retket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s