Lintuja ja talvitunnelmia Suolijärvellä

Suolijarvi_Hevanta_021212Tampereen etuihin kuuluvat loistavat lähiretkeilypaikat kävely- tai bussimatkan päässä. Aamulla hyppäsimme nysseen Kalevanharjulta ja parinkymmenen minuutin päästä olimme lumisen metsän hiljaisuudessa Hervannan Suolijärven kiertävällä polulla.

Alkumatkasta yhytimme laulurastasnaaraan, joka pienessä sulapoterossa etsi ruokaa kääntelemällä maahan syksyn myötä littaantuneita lehtiä.

Sonninottanlahden rannassa näimme noin sadan yksilön urpiaisparven ruokailemassa koivun latvassa. Välillä parvi pyrähti lentämään nopean lenkin ja palasi takaisin.

Pitkin patikkaamme kuului tikkojen ääntelyä ja koputusta lahojen puiden rungoilta, mutta emme saaneet yhdestäkään kunnollista näköhavaintoa.

Suolijärven luontopolku, jonka kiersimme myötäpäivään, on noin 4,5 kilometriä pitkä, ja maasto on hyvin vaihtelevaa. Oman lisänsä kulkemiseen toivat myrskyn kaatamat puut, joista yhden – tuuhean, suuren kuusen – ali aika ketterästi ryömimme reppuinemme.

Pian tämän jälkeen kuulin retken kuin retken olennaisimman kysymyksen: ”Joks kohta syötäis?” Putsasimme lumet puun rungolta ja pienen sammaltöppyrän päältä, istuimme ja kaivoimme repuista kahvit ja voileivät. Olimme juuri ennen evästaukoa ihastelleet kuuden laulujoutsenen auraa, joka suuntasi Suolijärven yli suunnilleen länteen.

Kun kulauttelimme viimeisiä kahvitippoja, samaa reittiä lensi kahdeksan laulujoutsenen parvi. Ylenpalttista kauneutta etenkin, kun sitä katsoo metsän pimennosta – sininen taivas, laskevan auringon säteet vinosti lintujen kyljissä ja siivissä, korviin kantautuva siipien viuhunta.

Suolijärven yläpäässä vähän ennen Suoliojaa näimme lintujen ruokintapaikalla ainakin talitiaisia, hömötiaisen ja kaksi töyhtötiaista. Vähän ennen patikan loppua eli uimarannalle saapumista vihelteli punatulkku puiden korkeuksissa. Aivan lopuksi kävimme tarkistamassa, olisiko talviuintipaikan sorsaparvessa muitakin kuin sinisorsia. Ei ollut.

Omatunto on alkanut kolautella toisinaan siitä, etten ole ilmoittanut havaintojani Tiiraan. Harrastuksen syventymisen myötä alkoi tuntua siltä, että kun nyt kerran joitakin lajeja joka tapauksessa tunnen ja koska Tiiralla on lintutietouden, lintujen suojelun ja lintuharrastuksen kannalta yleistä merkitystä, olisi hyviä syitä osallistua. Olen joskus yrittänyt, mutta tyrin joka kerta jotenkin.

Nyt aion opetella. Aloitin tänään, koska olin urpiaisista niin tohkeissani. Ja siitä töyhtötiaisesta. Vaikka tämänpäiväisen opettelun jäljiltä mielessä kieppuu muutamakin kysymys – kuten että miksi havaintoilmoituksen perään jäi kynä ja roskis tallentamisen ja uloskirjautumisen jälkeen – homma tuntuu ihan mahdolliselta saada vähitellen haltuun.

Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen Lintuviesti-lehdessä 3/2012 on seikkaperäinen artikkeli sekä havaintojen ilmoittamisesta että selaamisesta. Sitä on tullut tiirailtua aika paljon.

This entry was posted in linnut, retket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s