Pyrstötiaisia nyt ja eilen

Alkuviikosta, kun auton nokka oli kohti Virolahtea, aloin pohtia, miksi koluan aina yksiä ja samoja lintupaikkoja. Eikö vaihtelu virkistäisi, toisi seikkailun makua lintuharrastajan elämään? Voi olla, mutta virkistävää vaihtelua ja seikkailua on tutuissakin nurkissa, sillä koskaan ei tiedä, mitä näkee. Erityisen viehättynyt olen siitä kerrostumisesta, joka syntyy tutuissa ympyröissä havainnoimalla.

Tutuissa paikoissa tehdyt tuoreet havainnot liittyvät uudeksi kerrokseksi paikan lintuhistoriaan, aiempien elämysten ja tapahtumien joukkoon. Pitkäaikainen havainnointi samoilla seuduilla saa huomaamaan myös muutoksia.

Asiaa funtsaillessani piirsin kartan lapsuudenkodistani, jossa tätä kirjoitan, ja sen lähiympäristöstä. Piirros on viitteellinen, mutta koetin saada siihen tärkeimmät: pihapiirin rakennuksineen, puutarhat, peltotilkut, rantakuusikon ja -pusikot sekä koivikot pihan itäpuolella. Kirjoitin kuvaan eri paikkoihin liittyviä lintuja ja nisäkkäitä, joita vuosien varrella on tullut vastaan livenä ja/tai jälkinä. Paljon jäi puuttumaankin, nuo tulivat ensimmäisinä mieleen.

Satunnainen tarkkailija näkee vain sen, mitä käymäseltään näkee. Pitkäaikainen havainnointi kutoo kokemuksiin senkin, mikä ei enää näy eikä kuulu. Vaikka pihapiirissä ei ole pesinyt kottaraisia kahteenkymmeneen vuoteen, muisto niiden pesimisestä aitan päädyn pöntössä pysyy. Navetan vintti on omassa ajattelussani haarapääskysten paikka vieläkin, vuosien päästä pesinnästä.

Koivikko pihapiirin itäreunalla on kuhankeittäjän, ja joki koivikon eteläpuolella koskikaran, vaikka kumpikin laji on kadonnut näistä maisemista. Kehrääjä vielä joskus surisee piirrokseen Harakkametsäksi nimetyn kuusikon viereisellä pienellä kankaalla.

Lintuharrastuksen näkökulmasta historia, lyhytkin, antaa paikoille merkityksen, joka pitää koossa nekin retket, joilta ei havaintoja juuri kerry. Lintuhistoria sisältää myös ihmiset, sen mitä heidän kanssaan lintupaikoissa on nähty ja koettu, tehty ja keskusteltu.

Kun kävin ensimmäisen kerran Parikkalan Siikalahdella, se oli paikka muiden joukossa, minulla ei ollut siihen mitään kosketusta. Kun jatkoin reissuja milloin yksin, milloin ystävien kanssa, paikkaan liittyvät kokemukset karttuivat. Nyt Siikalahdesta on tullut Etelä-Karjalassa paikka, jonka joka kevät nuohoan, kuten myös Virolahden lintupaikat Kaakonkulmalla.

Noissa paikoissa käydessäni muistan, kenen kanssa olen siellä aiemmin liikkunut, mitä olemme nähneet ja mikä meihin on tehnyt vaikutuksen. Paikkojen ohella itse linnut tuovat mieleen ihmisiä, joiden kanssa olen taivaltanut. Esimerkiksi nokikanan nähdessäni ajattelen ystävääni, jonka lempilintuihin se kuuluu.

Muistan myös yksin tehtyjen retkien tunnelmia ja havaintoja, iloja ja yllätyksiä. Monet tuntemattomien kanssa virinneet keskustelut palautuvat mieleen niissä paikoissa, joissa ne on käyty. Joka kerta Vilkkilänturan torniin Virolahdella kiivetessäni muistan jalohaikarakeskustelun kahden helsinkiläisen lintuharrastajan kanssa. Sen keskustelun jälkeen tarkistin, mitä albinistinen tarkoittaa.

Tuttujen nurkkien yllätyksellisyys näytti tänään kyntensä. Hippiäiset, puukiipijät, hömötiaiset, talitiaiset, punatulkut, tikat, palokärjet ja varislinnut olivat maisemissa totutusti. Tunti ennen pimeää kuulin pihan lehtikuusesta helinää, ja kun pulssi kiihtyneenä nostin kiikarin silmille, saatoin todeta, että pyrstötiaisiahan siinä. Niitä näkee piirroksen alueella harvoin. Tein ensimmäisen havainnon talvella 2009, tämä oli toinen.

Käpytikkoja on nyt runsaasti, lienevätkö vaeltajia vai paikallisia. Joka tapauksessa näin eilen auringonlaskun aikoihin kaksi käpytikkaa puuhassa, jossa en ole tikkoja ennen nähnyt. Näytti siltä kuin ne olisivat kisailleet vanhan, keloontuvan koivun yläosissa. Ne lensivät välillä peräkanaa huolimattoman näköistä spiraalia rungon ympäri, välillä oksien lomassa. Toisinaan ne tutkailivat sopuisan oloisesti koivun naavaista pintaa, lähimmillään vaaksan päässä toisistaan. Olisi mukava tietää, mistä niiden käyttäytymisessä oli kysymys.

Alun kysymykseen palatakseni. Monet linturetkeilevät samoissa paikoissa vuodesta toiseen, ja monille oma kotipiha ja sen ympäristö ovat tarjonneet unohtumattomia havaintoja. Kun itse heräsin pohtimaan, miksi pyörin niin paljon samoissa paikoissa, käteeni osui  kirja Arktikan aikaan. Muuttoja ja muutoksia kuudella vuosikymmenellä (Colliander ym., 2011).

Kirjoittajat, kuusi lintumiestä, kävivät ensimmäisen kerran seuraamassa lintujen kevätmuuttoa Inkoon Sommaröllä toukokuussa 1966, ja sen jälkeen joka toukokuu 46 vuoden ajan. Kirja vastaa mainiosti kysymykseen, miksi.

This entry was posted in linnut, retket. Bookmark the permalink.

2 Responses to Pyrstötiaisia nyt ja eilen

  1. Kaisu says:

    Hieno kartta. Mikä pihakarhu??

    • Tuula says:

      No se toukokuinen, joka tallusti rantapolun yli pihan laitaa (?) siten, että jäljet jatkuivat pihatiellä ennen Pientä Mäkeä… Täällä jossain on postauskin nimeltä Pihakarhu, käy kattomassa valokuva jäljistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s