Värejä ja muutoksia Puurijärvellä

Koukkasin sienikurssin jälkeen Kullaalta Tampereelle Turun lentokentän kautta; ystävä oli tulossa kyytiin iltalennolta. Kurssin päättymisen ja lentokoneen laskeutumisen väliin jäi useita tunteja joutoaikaa. Siispä huristelin satakuntalaisten viljavainioiden lomitse Puurijärven – Isosuon kansallispuistoon.

Kaksi seikkaa pisti silmään ylitse muiden: suon värit ja alueella tapahtuneet muutokset.

Ensin muutama esimerkki väreistä.

Sitten muutoksiin. Isonsuon luontopolulta haarautuva pitkospolku Ala-Kauvatsanjoen nuotiopaikalle on poistettu. Pitkokset päättyvät nyt turvesuulille. Hirveä pettymys, kerrassaan.


Käytöstä poistettu
pitkosreitti.

Pidin pitkospolusta kovasti, paljon enemmän kuin luontopolusta, joka edelleenkin on olemassa kahden kilometrin pituisena silmukkana. Nyt nuotiopaikalle on mentävä tietä pitkin. Tylsä juttu. Toisaalta tien varrella on Mutilahden lintutorni, jolle on tehty suota pitkin parisataa metriä pitkoksia, jos ei halua tietä pitkin saapastella tai ajaa.


Kahlaajia ja västäräkkejä houkutteleva koski
Mutilahden lintutornin tuntumassa.

Kivistystä pitkosten menettämisestä loiventaakin itse Puurijärvi, hyvä linturetkikohde. Mutilahden lintutornin tuntumaan tehdyssä koskessa saalisteli parikymmentä kahlaajaa ja lukuisia västäräkkejä. Koski soljutteli melko vähävetisen oloisena kivien päältä ja välistä. Penger lintutornin ja järven välissä oli saanut edustalleen tiheän osmankäämikasvuston, ja peurojen jäljet kirjoivat penkereen päällystää.

Lintuhavaintojen ja mukavan ajankulun ohella tavoitteeni oli ottaa nokoset, sillä olin herännyt viideltä ja takana oli raskas viikko. Kaipasin kipeästi päiväunia. Yritin torkahtaa Kärjenkallion lintutornin huipulla, mutta siellä oli liian vilkasta.

Toisen yrityksen tein suoluontopolun varrella vanhan pitkospinon päällä. Mikä oli köllötellessä: ei kulkijoita, sade vielä kaukana, lämmin tuuli matalissa männyissä, suon tuoksu, sirkkojen sirinää, korentojen pörinää, kurkien huutoa. Mutta juuri kun olen rantautumassa Höyhensaareen, mielikuvitukseni tarttuu tähän kaveriin:


Pitkäkinttua ajatellessani en saanutkaan unta,
vaan kylmät väreet: Mitäs jos tuo pönkii
paidan alle?

Tällaisia rotevia hämähäkkejä paistatteli päivää sisiliskojen kanssa pitkoksilla useissa paikoissa. Tunnen hämähäkkejä huonosti, enkä tämänkään lajia tiedä. Kuvaamisen jälkeen samettipintainen pitkäsääri heittäytyi silmänräpäyksessä linssinsuojuksen päälle. En hirvinnyt hätistellä sitä, joten odotin kiltisti vilunväreet selkäpiissä, että otus suvaitsee poistua suojukselta. Aikaahan oli. Lopulta se kai totesi linssinsuojuksen sekä vaarattomaksi että syömäkelvottomaksi ja vilahti sammalikkoon.

Yllätyksenä tullut retki tuotti iloa, lepoa, yhden pettymyksen, mutta myös yhden eliksen, harmaasiepon. Se on kuulemma yleinen, mutta itse näin viirupään esimmäisen kerran. Se lennähteli pusikossa  Kärjenkallion katselutasanteen ja laidunpeltojen välissä. Pellolla taasen lenteli neitoperhosia ja monenlaisia korentoja.

This entry was posted in luonto, retket. Bookmark the permalink.

2 Responses to Värejä ja muutoksia Puurijärvellä

  1. Hesu says:

    Hei!
    Kyllä ne pitkokset vielä ovat olemassa,vaikkeivät virallisesti. Alku-ja loppupäästä ovat puretut.
    Varmaan pari vuotta pystyy kulkemaan ennenkuin tulevat vaarallisiksi. Eilen viimeksi siellä kävin.

    • Tuula says:

      Hei! Kiitos paljon päivityksestä, mukava kuulla. En sitten vain talsinut elokuun viisiitillä riittävän pitkälle. Aion itsekin käydä vielä noissa maisemissa lähiviikkoina.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s