Kysymyksiä kissalleni

Oi kissa.

Nukut vuoteessani ja syöt jääkaapistani, mutta silti tiedän sinusta kovin vähän. Olisikin muutama kysymys.

Miksi sinun on niin vaikea sietää suljettuja ovia? Avoimuuden vaatimuksesi on pahassa ristiriidassa salaperäisyytesi kanssa.

Miksi heittelet kissanhiekasta puolet lattialle, kun käyt asioillasi? Haluaisitko, että ostan sinulle ämpärin ja lapion?

Miten pitkälle kaivaisit, jos hiekka laatikossasi jatkuisi loputtomasti? Siivousvastaavana arvostaisin kovasti, jos malttaisit jarruttaa kaivauksiesi puolivälissä ja pissiä hiekkaan etkä laatikon pohjalle. Paakkuuntuisi paremmin.

Miten saat kannettua varpaissasi kaikki ne hiekkajyväset, joita ripottelet laatikostasi pitkin asuntoa?

Miksi oksennat matoille, sänkyyn ja sohvalle, etkä esimerkiksi kylppäriin lattiakaivon ritilälle? Tänä aamuna oksensit kovalle alustalle, kiitos siitä. Anteeksi kuitenkin, että läppärin kansi oli kiinni.

Miksi kellahdat loikomaan kiinni läppäriin aina, kun olen netissä? Tukit tuulettimen kankullasi ja irrotat kyljelläsi nettipiuhan.

Miksi piiloudut aina, kun pitäisi lähteä reissuun? Se on ajanhukkaa, sillä löydän sinut kuitenkin. Ja miten erotat niin erehtymättömästi, milloin aion ottaa sinut mukaan ja milloin lähden muuten vain?

Miksi kuljetuskoppa on matkan jälkeen suosikkisi kaikista nukkumapaikoistasi, vaikka reissun aikana olet inhonnut sitä syvästi?

Miksi saat hellyyskohtauksen juuri silloin, kun olen juhlatamineissa lähdössä Vakavasti Otettavaan Tilaisuuteen? Kiehnäät jaloissani ja jätät karvahunnun vaatteisiini. Joskus hyppäät olkapäälle ja teet puserooni pieniä ilmanvaihtoreikiä.

Miksi öisin kesken makeimman REM-uneni painat tassun nenäni alle? Ellei sillä ole toivomaasi vaikutusta, vaihdat taktiikkaa ja nakerrat nenääni terävillä hampaillasi. Mikä ihme siinä nenässä oikein on? Se on kuules ihan tavallinen nenä, yksi miljardeista!

Ja kun nyt öistä puhutaan, niin huvittaisi vielä tietää, miksi huomionkipeys iskee sinuun juuri öisin? Ja miksi nau’ut öisin hirveän paljon kovemmalla äänellä kuin päivisin? 

Tässähän nämä päällimmäiset.

Hmm… Mitäs tuijotat?

This entry was posted in kissat. Bookmark the permalink.

4 Responses to Kysymyksiä kissalleni

  1. Kissapiika itärajalta says:

    Ja minä kun luulin, että kissanomistajilla on Suuri Tieto, joka tällaiselta kissapiialta puuttuu. Naapuri on matkoilla ja pistäydyn päivittäin täyttämässä ruokakuppia ja korjaamassa sitä hiekkaa. Kerta kerralta kissit tulevat tutummiksi, mutta samalla kysymyksiä syntyy lisää. Arvoitukseksi jäänee sekin, miksi kissa ei ole tietääkseen tulostani, mutta esittää ilahtunutta kun viimein löydän sen. Tai miksi ovelle riemukkaasti vastaan tuleva kissa on seuraavassa hetkessä välinpitämätön ja käyttäytyy kuin toivoisi palvelusväen jo lähtevän. Njoo, ehkä nää on liiankin helppoja, eiväthän muutkaan kuninkaalliset lähde riekkumaan alempien tähden eikä nähden. Käytös on kohteliasta ja ystävällistä, mutta sen täytyy riittää. Aatelisislle ominaista lienee myös omintakeinen huumori ja pieni kiusoittelu alempisäätyisiä kohtaan, meitä.

    • Tuula says:

      Niin se vaan taitaa olla, että mitä pitempään kissojen kanssa on tekemisissä, sitä arvoituksellisemmiksi ne tajuaa. Kohtelias ja ystävällinen – naulan kantaan!

  2. Kaisu says:

    Hauska kirjoitus. Koiran kanssa sama: Nekulle suljettu ovi on suljettu ovi. Nekku sotkee kuolaa ja karvoja ja hiekanjyviä ympäriinsä, koska se on koira. Paitsi että se antaa lauhkeasti kyllä pestä varpaansa hiekasta ja muusta törystä. Se osaa mennä vessaan oksentamaan (!). Sekin kyllä kerjää huomiota, mutta toisaalta tottelee nöyrästi “menes nyt siitä” -lausetta. Nekkukin tietää, milloin se pääsee mukaan, ja silloin riemulla, hyppimisellä, riehulla ja kitinällä ei ole mitään rajoja. Nekun suosikkinukkumapaikka on sohva, jossa se makaa salaa, kun ihmiset ovat poissa. Auton penkki on tietysti toinen, koska se tietää lähtöä jonnekin hauskaan paikkaan. Nekulla on aina hellyyskohtaus. Öisin koiraparka nukkuu toisessa huoneessa, joten häiriötä nukkujalle ei tule. Ja Nekku ei oikeastaan koskaan pidä häiritsevää meteliä, tai jos pitää, sille voi sanoa, että rauhoitu, ja usein se rauhoittuukin. Tässä siis lyhyesti se, miksi minulla on koira. Kissan (oman tahdon) kanssa menisi hermo.😉

    • Tuula says:

      Mainio kuvaus, Kaisu, kissan ja koiran eroista – vaikka käyttäytyminen joskus olisi päällisin puolin samanlaista, taustalla on kuitenkin eri kieli, toinen puhuu kissaa, toinen koiraa. Ehkä meistä toiset myös ovat paremmin samalla aallolla jommankumman kanssa. Mutta kissaan ei koskaan tehoaisi tuo “menes nyt siitä”! Kissa mm. jalostaakin ihmisessä kykyä hienovaraiseen suostutteluun ilman sortumusta manipulaatioon. Niin itsetietoista eläintä kuin kissa ei nimittäin voi manipuloida. Sen sijaan sellainen hellä ja huomaamaton ohjailu joskus toimii. Kissan kanssa myös tulee kärsivälliseksi. Varmasti koirankin kanssa, mutta metodit, jolla lopputulos saavutetaan, ovat erilaiset. Eläköön erilaiset otukset🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s