Muoviherätys Virolahden Hurpussa

Muovia, muovia – ensimmäinen muistikuva aamuiselta linturetkeltä Virolahden Hurppuun on aaltojen tuoma muoviroina rantaviivan tuntumassa. Muovia on rantaan ajautuneen ruokosilpun seassa ohuina paloina ja riekaleina. Muutama muovipussi on kiertynyt spiraaliksi rantapuiden oksiin ja lipattaa tuulessa. Violetti rantasandaali lojuu lepän juurella. Vuosi sitten roskan määrä ei ollut näin tyrmäävä. Ehkä tuulet olivat silloin käyneet toisesta suunnasta.

Omatunto on kiljahdellut koko päivän: ei enää muovikassia kaupasta millään tekosyyllä, ei muovipusseja hedelmille, ei minigrippejä retkieväille! Kun mietin kulunutta päivää, näen toivottoman paljon muovia. Tietokoneessa, jolla juuri nyt kirjoitan; kamerassa, jolla aamulla kuvasin; kaukoputkessa, autossa, kanootissa, veneessä, pusakan vetoketjussa, termospullossa, vihkon kierreselkämyksessä, kengännauhojen kärjissä, koiran ja kissojen flexeissä – kaikkialla!

Mutta niin… olihan Hurpussa lintujakin. Eniten nautin pienen räyskäyhdyskunnan katselemisesta. Sen lisäksi, että räyskät soivat iloa silmälle, ne muodostivat rauhoittavuudessaan tervetulleen näyn torkkuessaan aamuauringossa, sui’iskellen höyhenpukujaan. Luoto yhdyskunnan ympärillä oli ruohosta vihreä, kallioista harmaa ja keskellä kahta sinistä: merta ja taivasta.

Luodon edessä keinui aalloilla muutama silkkiuikkujen parvi. Uikut nukkuivat niska kekassa pää kylkeä vasten. Virkeimmät sukeltelivat ja rääkyivät rannan tuntumassa, ja muutenkin äänet lisääntyivät rantaa kohti. Ruoholla kupujaan tankkaavat valkoposkihanhet kaakottivat täyttä kurkkua, ja niiden yläpuolella kirkuivat tiirat ajaessaan toisiaan takaa.

Merimetsoja näkyi muutama, mikä lämmitti mieltä kovasti. Pelkäsin etukäteen, ettei pesätuhontojen jäljiltä näkyisi yhtään. Yksittäiset linnut levittivät pienillä kareilla siipensä auringolle, pariskunnat seisoskelivat kiville vieretysten. Ne kaikki ovat selviytyneet tähän kevääseen ja tähän nimenomaiseen aamuun. Liikutuin.

Kotimatka kävi Vilkkilänturan kautta. Lintutornille tultaessa kuulin sirittäjiä lähempää kuin koskaan ennen, kuin korvan juuresta. Tornilla huomion kiinnittivät erityisesti harmaahaikaroiden saalistuspuuhat. Haikara kyttää saalista silmä killissä, paikoilleen jähmettyneenä, kaula eteen ojentuneena. Sitten se iskee salamannopeasti, kääntää saaliin kurkkunsa suuntaiseksi ja hotkaisee sen parempaan talteen turhia kursailematta.

This entry was posted in linnut, luonto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s