Risulinna odottaa

Toisena pääsiäispäivänä oli 2000-luvun paras hankikanto. Riensin oitis suolle, sillä mikä nautinto on päästä maastoon, joka normaalisti voi äityä hyvinkin vaikeakulkuiseksi! Ei helteessä rämpimistä, ei saappaiden kiskontaa suon imutuksesta, ei paarmoja – vain kevyttä kulkua kevätauringossa sinisenä helottavan taivaan alla.

Suuntasin ensimmäiseksi kalasääksen pesälle. Uskalsin tehdä niin, koska en vielä häirinnyt sen asukkaita. Eivätköhän ne kuitenkin pikapuoliin saavu Afrikasta tutulle tontilleen.


Sääksen kotisaari sijaitsee avaralla paikalla.
Lähistöllä on useita pieniä järviä, joilla kalastella.
Sääksen mittakaavassa Saimaakin on lähellä,
ja meri tietysti.


Koti on saanut odottaa rauhassa
suon kuninkaallisia.


Pesäpuun tyvellä on kasa oksanpätkäsilppua.
Syksyllä tyveltä voi ehkä lukea sääksen kesämenun.

Kalasääksen pesä oli tärkein suoretken kohde, mutta tässä vielä kuva paikasta, johon tällä nimenomaisella suolla liittyy eniten muistoja ja tunteita.


Sammalsarain – mitä siitä on jäljellä.

Kun olin lapsi, karpaloiden ja muurainten keruureissut alkoivat suon laidalta kuvan sammalsaraimelta. Kävin useimmiten suolla marjassa isovanhempieni, papan ja mamman, kanssa. Sammalsarain oli silloin ryhdissään, muttei enää alkuperäisessä käytössään turpeen kuivatuksessa karjan pehkuiksi.

Pappa pöristeli paikalle mopollaan, Tunturilla tai Soliferilla, sinisellä tai punaisella, en muista. Mopon hän parkkeerasi huolellisesti saraimen katon alle, pois paahteesta tai kukaties suojaan sateelta. Mamma ja minä sisaruksineni soudimme ensin järven yli ja kävelimme rannasta metsää pitkin suon laitaan.

Sitten alkoi se hikinen tarpominen, jonka muistoihin alussa viittasin iloitessani hangella taivaltamisen helppoudesta. Saappaat tuntuivat isoilta ja suo upottavalta, varvut raapivat ja paarmat pureskelivat hikistä ihoa, aurinko porotti päähän, marjakippo täyttyi tuskastuttavan hitaasti ja mamma pyyhälsi huivi lepattaen mättäältä mättäälle sellaista vauhtia, ettei pappakaan ollut pysyä perässä.

Onneksi mammallekin tuli jossain vaiheessa nälkä ja jopa hänen oli pysähdyttävä hetkeksi. Aikuiset etsivät evästelyyn sopivan korkean ja kuivan mättään tai saaren reunan. Asetuimme tekemään selvää eväistä. Voipaperiin oli käärittynä mamman leipomaa rieskaa, palasten välissä voita ja sipuliteemakkaraa. Juomia en muista, mutta arvatenkin aikuisilla oli kahvia Airamissa. 

This entry was posted in ihmiset, linnut, luonto. Bookmark the permalink.

2 Responses to Risulinna odottaa

  1. Kaisu says:

    Hieno kuva sammalsarraimesta. Tästä blogista muuten, jos ei ulos katsomalla, näkee vuodenaikojen vaihtumisen aika tehokkaasti.🙂 Luonto-Tupuna.

    • Tuula says:

      Kiva, jos pidät! Seuraan itsekin sen avulla vuodenaikojen vaihtumista. Samalla näkee, miten vähän aikaa eri vaiheet vuodenkierrossa kestävät.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s