Verryttelyä: pihabongaus

Uusi vuosi, uudet retket – etenkin linturetket! Olen tikahtua odotuksesta: ensin pöllöretket, sitten ehkä koskikaroja, siitä pikku hiljaa muuttolintuja vastaanottamaan. Koetin tähän väliin löytää jonkin odotustani kuvaavan runon kirjahyllyni jommastakummasta runokirjasta, mutten löytänyt. Pitää sitten kaivata proosallisesti.

Proosallistuessaan kaipaukseni tuppaa jalostumaan suunnitelmiksi ja toiminnaksi. Mietin pääni puhki – ynnäilen ja miinustelen – millä järjestelyillä voisin pitää toukokuussa linturetkille pyhitetyn loman. Jos se vain jollain konstilla onnistuisi, olemukseni ei juuri kotia koristaisi. Ei, luuhaisin kaislikoissa, kosteikoissa, metsissä, soilla ja pelloilla. Kallioilla, hietikoilla, heinikoissa.

Saisin bongaripäivetyksen: ruskettuneessa naamassa silmiä ympäröisivät valkeat renkaat. Tukka kauhtuisi auringossa ja ahavatuulessa. Eläisin eväsrepun varassa, kahvilla ja retkileivillä. Kamera kolkuttelisi repussa (pitääkin ommella sille topattu suojapussi), ihastelisin kevään valoa ja värejä, haistaisin mudan, sateen, meriveden, ruohon, turpeen ja koivunlehdet, unohtaisin itseni tuonne jonnekin.

Lääkitsin odotustani viikonvaihteessa pihabongauksella, mikä tarkoitti ensinnäkin lintulaudan tarkkailua lapsuudenkodin keittiön ikkunasta. Kuvat jouduin valitettavasti ottamaan ikkunalasin läpi 6 – 10 metrin päästä linnuista.


Talitiainen, samassa läskipallossa kävivät
myös sinitiaiset. Läheisellä lintulaudalla
piipahtelivat hömötiaiset. Ja oravat.


Mustarastas. Toivottavasti
selviytyy talven yli.

Ruokinnalla piipahtivat myös närhi ja harakka. Jäin kaipaamaan kuusitiaista ja töyhtötiaista, joita aiempina talvina on näkynyt. Myöskään punatulkut eivät näyttäytyneet. Lahossa pihakoivussa koputteli käpytikka, mutta variksia ei näkynyt eikä kuulunut. Se lihava fasaanikin pysyi pihapiirin ulkopuolella.

Takki niskaan ja pakkaseen. Odotin kuulevani korpin ja palokärjen äänet, koska ne ovat tavallinen osa täkäläistä äänimaisemaa. Ei pihaustakaan. Mutta tutut jäljet viipottivat puutarhan laitaa kellarille päin, metsäjänis ja sen klaani. Etsin myös pikkujyrsijöiden jälkiä: ei ensimmäistäkään hiirenhyppäämää.


Ensimmäinen kuutamoinen pakkasyö
sai metsäjänikset liikkeelle. Ne aloittivat
ateriansa hevoskastanjan taimista.

Kiinnostavimmasta havainnosta saa kunnian sitruunaperhonen – 10 asteen pakkasessa. Oikeastaan perhonen löytyi jo pari päivää ennen bongausviikonloppua. Ensimmäisellä kerralla satoi, oli muutama aste lämmintä. Perhonen oli supussa talventörröttäjän varsien välissä.

Kun menin uudestaan katsomaan sitä, nyt pakkaspäivänä, se oli tullut pois suojaisesta paikastaan ja kökötti varrella kuvan asennossa. Siivillä oli jäätyneitä pisaroita. Olisinpa halunnut olla paikalla, kun muutos tapahtui.


Sitruunaperhonen.

Koska perhosen valitsema talventörröttäjä oli pihatien laidassa ja tulisi ensimmäisessä aurauksessa lumikönttien runnomaksi, vein kasvin ja perhosen entisen navetan vintille sinne varastoitujen halkojen lomaan. En tiedä, teinkö oikein, mutta siellä talvehtija ainakin on suojassa. Jos on elossakaan.

Tähän loppuun koetin löytää jotain runollista jäätyneestä perhosesta, edes ajatuksellisesti. Molemmat kirjahyllyni runoilijat vaikenevat myös tästä aiheesta. Joten proosalliseen suunnitelmallisuuteen: aion seurata perhosen tilannetta aina lapsuudenkodissa käydessäni.

This entry was posted in linnut, talvimeininki. Bookmark the permalink.

2 Responses to Verryttelyä: pihabongaus

  1. talvicamino says:

    Perhonen näyttää… vähän viluiselta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s