Valo puiden latvuksissa

Lapsuudenkotini maisemissa joulukuun ainoa täysin aurinkoinen päivä oli päivä, jona äiti haudattiin. Aurinko on kuitenkin joskus kurkkinut pilvien takaa, tänäänkin. Laskiessaan se täplitti mäntyjen rungot punertaviksi ylhäältä, tyvet jäivät varjoihin. Ilta-auringon viimeiset säteet puiden latvustossa ovat näky, josta en tiedä, pidänkö siitä vai en.

Joidenkin päivien päätteeksi ilta on helpotus. Toisinaan on päiviä, joiden haluaisi jatkuvan jatkumistaan. Silloin valon rippeet tuntuvat käskevän päästämään irti jostakin, mistä tahtoisi pitää kiinni.

Tätä kirjoittaessani vuoden vaihtumiseen on kaksi tuntia. Puolikuu valaisee metsää ja järven ohutta jääkantta. Tähdet tuikkivat. Saunapolulla pysähdyin katselemaan tähtiä, näin muutaman tutun kuvion ja paljon tuntematonta.

Pakkasta on viisi astetta. Lumi peittää avomaat ohuena harsona, muualla on lumetonta. Koira haukkuu kaukaista rakettien pauketta. Ulkokynttilät palavat. Kissat riehuvat, kuten usein yön edellä.

Alkaa olla aika päästää irti vuodesta 2011.

This entry was posted in ihmiset, luonto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s