Ikieläimiä

Muutama päivä sitten kävellessäni töihin Kalevankankaan hautausmaan poikki huomioni kiinnitti vanhan hautakiven päälle aseteltu koriste, vaaksan korkuinen saksanpaimenkoira. Se kummastutti – koirakoriste tällä hautausmaalla, hyvin poikkeuksellista. Päätin tulla uudestaan paikalle, kun olisi enemmän aikaa. Miettisin koiran tarinaa, katsoisin, kenen haudalla se on, kuka sen olisi tuonut, millaisesta materiaalista koira on tehty, kaikkea tällaista.

Koira jäi vaivaamaan mieltäni samalla tavalla kuin muuan kissapatsas. Sen pinnalla kasvoi jäkälää, siitä näki, että se on ehtinyt olla monenlaisissa säissä. Se vartioi noin viisikymppisenä kuolleen miehen hautaa, jolla oli muistomerkkinä eleetön levy lähes lukukelvottomiksi kuluneine kaiverruksineen. Vuosien ajan kävin katsomassa kissaa aina hautausmaalla käydessäni. Pitkäkarvainen, totinen eläin, pienet korvat, nöpönenä hiukan tylpässä kuonossa, tiukka katse. Patsaanakin se tuntui vartioivan ihmisensä rauhaa. Haluaisin edelleen tietää sen tarinan. 

Pari kesää sitten kissapatsas oli siirretty paljon uudemmalle naapurihaudalle. Sitten joku siirsi sen takaisin miehen haudalle. Toisinaan se oli hautojen välissä kuin olisi itsekin unohtanut, kumpaan suuntaan oli menossa. Tänään se oli naapurin haudalla. Suuri kasvi oli peittänyt sen lähes näkymättömiin. Kissa tuijotti lehtien varjoista kuin olisi ollut siinä aina.

Sain hiljattain kokeiltavaksi pari pykälää omaani uudemman kameranrungon, ja palasin tänään koirapaikalle kameran kanssa. Koirakoriste oli viety pois. Vaikka kuinka etsin – ei missään. Olikohan se alun perin vain pudonnut esine, jonka ohikulkija oli nostanut käytävältä hautakivelle? Joka tapauksessa koirakoriste herätti katselemaan muita hautoja koristavia eläimiä. Livenähän täällä näkee vain oravia, rusakoita ja lintuja, ehkä tästä syystä:


Ei koiria hautausmaalle. Miksi ei?

Lintuja. lukemattomasti lintuja, mutta vain muutamaa päätyyppiä. Tyyliteltyjä pääskysiä ja pitkäkaulaisia siivekkäitä, joissa on sekoitettu joutsenten, kurkien ja hanhien piirteitä. Pikkulintuja, jotka näyttävät varpusen ja peukaloisen risteytykseltä. Muutama kotka.

.

Ehkä tässä muuttolintujen maassa linnuista riittääkin pelkkä tyylitelty esitys, sillä lintu kai kuvastaa pois lentämistä, luopumista, rajan ylittämistä. Ei ole niin väliä, onko muuttaja juuri kurki, hanhi tai joutsen. Se yhtä kaikki lentää korkealla ja poispäin. Pikkulinnut taas, ne voivat pyrähtää ilmaan ja kadoksiin milloin tahansa.

Siivellisiin olentoihin kuuluvat myös hautoja koristavat enkelit. On nukkuvia, rukoilevia, mietiskeleviä, leikkisiä, totisia ja raamatullisia enkeleitä, on pieniä langan päässä roikkuvia koristeita ja juhlavia, melkein pelottavia patsaita. En liitä enkeleihin samanlaista lähtemistä ja irti päästämistä kuin lintuihin, kai ne pikemminkin viestivät omaisten ajatusta olomuodon muutoksesta – hän on nyt enkeli, luki eräässä enkeliin solmitussa lapussa. Enkeliä voi pyytää jäämään, lintu lähtee, kun sen on lähdettävä.

Hautausmaan ikieläimistä tapasin myös leijonan ja eläimen, josta tulee mieleen lähinnä jokin näätä. Ne koristivat suuria hautoja, ehkä oman aikansa silmäätekevien leposijoja.

Mikä on näiden eläinten ja hautoihin haudattujen ihmisten suhde? Kuvastaako eläin heidän piirteitään, tai liittyykö heidän historiaansa? Ovatko eläimet mukana tarinoissa, joita elossa olevat kertovat edesmenneistä? Entä miksei eläinten kirjo ole ylimalkaan laajempi? Moni tälläkin hautausmaalla lienee elänyt elämän, jossa eläimet ovat olleet tärkeitä. Varmasti joillakin haudoilla vaikkapa hevonen, lehmä, lammas, kani tai lintulaudalla vieraillut, paljon iloa tuottanut orava olisi yhtä perusteltu kuin se vanha kissapatsas.

Lintujen ja enkelien jälkeen tämä näky pysähdytti, kaikessa kertovuudessaan:

.

Herätti kysymyksiä, muttei jäänyt samalla tavalla kummittelemaan mielikuvitukseen kuin koristekoira tai kissapatsas. Moottoripyörä poikkeaa linnuista ja enkeleistä ainakin sillä tavalla, että se ei lähde omineen minnekään. Tarvitsee jonkun käynnistämään ja ajamaan, ohjaamaan. Lähtemään jostakin, saapumaan perille jonnekin.

This entry was posted in eläimet, kaupunki, valokuvaaminen. Bookmark the permalink.

2 Responses to Ikieläimiä

  1. Ihastunut lukija says:

    Jännittävä aihe, johon sinulla on hieno tulokulma. Tuossa joukossa pieni moottoripyörä pistää miettimään nopeaa lähtöä. Kiitos jutusta!

    • Tuula says:

      Kiitos kiitoksesta! Nopea lähtö tuli minullekin mieleen, tosin jälkikäteen. Noita teknisiä vempaimia ei ole hautakivissä juuri ollenkaan. Siellähän voisi olla mitä vain venettä, laivaa, lentokonetta sun muuta. Sukset, pulkka, ruuhi, polkupyörä taikka potkukelkka. Mikä mahtaa rajoittaa?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s