Tervapääskypäivitys

Lukijan pyynnöstä tuoreimmat uutiset tervapääskyn pesän katveesta.

Poikanen liikkuu pesässä enemmän kuin ennen, etenkin iltaisin ja jos päivä on ollut lämmin ja poutainen. Poikasen liikkuessa kuuluu rapellusta ja ropellusta. Se myös pitää tilkutusta, joka muistuttaa pyörän ketjujen natinaa pikkuoravatyyliin nopeutettuna, tiltiltiltil – korkealta, nopeasti, mutta hiljaisella volyymillä.

Aurinkoisina päivinä emot käyvät pesällä edelleenkin varhain aamulla (kuuden maissa) ja myöhään illalla (yhdentoista huitteilla). Päivävisiiteistä en juuri tiedä, koska yleensä olen silloin toisaalla, mutta hiljaiselta on vaikuttanut kotipäivinäkin. 

Tervapääskyjen elämä herättää monenlaisia kysymyksiä varsinkin, kun tiedän niistä vain sen mitä lintukirjat kertovat. Tietoa on vähänlaisesti, ja useimmat lähteet kertaavat samoja asioita. Kiinnostavimpia tietomurusia on ollut poikasten vaipuminen horrokseen, jos sää on sellainen, etteivät hyönteiset lennä. Juhani Lokki kirjoittaa asiasta Pertti Koskimiehen kanssa tekemässään Kotimaan linnut -kirjassa:

 ”Tervapääsky on säiden armoilla. Jos pesimäseudulle tulee pitkäaikainen sadealue, eivät hyönteiset nouse lentoon eikä tervapääsky pysty ruokailemaan. Linnut ovat ratkaisseet tämän pulman siten, että emot lähtevät kiertämään matalapainetta ja jättävät poikasensa pesään, jolloin niiden ruumiinlämpö laskee ja ne vaipuvat horrokseen. Poikasten ravinnontarve pienenee ja horrostamalla ne selviytyvät ravinnotta useiden päivien ajan. Tällä välin emot saattavat lennellä jopa 1000 km:n päässä, mistä ne palaavat heti, kun sää pesimäpaikalla sallii taas hyönteisten, leijuvien hämähäkkien ja kirvojen saalistuksen ilmasta. Ruokkiessaan poikasiaan tervapääsky muodostaa pallon syljestä ja hyönteisistä ja varastoi sen tilapäisesti kupuunsa.”

Emojen käynti pesällä näyttää tapahtuvan usein parvesta. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta sitä mietin, miksi parven muut linnut kaartelevat niin lähellä pesää, että ne melkein käyvät katsomassa poikasta. Meteli on hirmuinen – kuvitelkaa joukko virkaintoisia, ärsyyntyneitä jumppamaikkoja puhaltamassa eriaikaisesti kimeisiin pilleihinsä. Ja kuten aiemmin olen kertonut, poikanen vastaa aikuisten kirskuntaan omalla sirkkeliäänellään.

Funtsailen, liittyykö muiden kuin emojen tuleminen poikasta lähelle tämän pesästä lähtemiseen. Voisiko pesän tuntumassa mekastamisen tarkoitus olla viestittää poikaselle, että juuri me olemme se parvi, johon pesän jätettyäsi liityt? Siis jonkinlaista sosiaalistamista?

Haluaisin myös tietää, kuinka ”valmis” poikanen on pesästä lähtiessään. Tervapääskyt syövät, nukkuvat ja parittelevat ilmassa. Osaako poikanen pyydystää heti ruokansa vai ruokkivatko emot sitä vielä jonkin aikaa? Ja onko poikanen täysin lentotaitoinen heti pesän jätettyään – sehän ei voi treenailla lentämistä räpistelemällä maastossa kuten vaikkapa varpusen tai talitiaisen poikaset?

Ihmisenä arvioiden vaikuttaa suunnattomalta muutokselta siirtyä pesässä kyyköttämisestä suoraan siiville lopuksi elämää. Mutta kävelemään ja hyppelemään kykenemättömän tervapääskyn näkökulmasta vaikuttaisi kenties yhtä vaativalta, että useimmat ihmisen poikaset jalkeille päästyään kävelevät koko elämänsä, noin periaatteessa.

This entry was posted in linnut. Bookmark the permalink.

4 Responses to Tervapääskypäivitys

  1. talvicamino says:

    Kerrottiinko kirjassa lintujen lentoonlähdöstä ja sen vaikeudesta?

    • Tuula says:

      Niissä kirjoissa, jotka pläräsin, asiasta ei kerrottu. Ehkä siinä sitten ei ole mitään erityistä. Katsellessani kiitäjäin elämänmenoa aloin miettiä, josko poikanen sittenkin tekisi harjoituslenkkejä. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, koska toistaiseksi erotan poikasen muista tervapääskyistä vain äänestä, ulkoasultaan ovat varsin yhtenäistä jengiä. Seuraan tilannetta.

      • talvicamino says:

        Mietin sitä, kun kerroit aiemmin, miten aikuisen tervapääskyn oli vaikea päästä lentoon maasta. Löytyikö vinkkiä, mistä vaikeus johtui?

      • Tuula says:

        Ahaa… kiitos tarkennuksesta. Tervapääskyjen ongelmia maasta lentoon nousemisessa ei valaista ainakaan niissä lintukirjoissa, joita itselläni on käytettävissä. Esimerkiksi postauksessa mainittu Juhani Lokki kuvailee Kotimaan linnut -kirjassa, miten tervapääskyt viettävät koko elämänsä ilmassa pesimistä lukuun ottamatta. Sitten hän sanoo: ”Itse asiassa tervapääsky on maassa täysin avuton. Se ei pääse omin avuin lentoon, jos sen kapeiden ja jäykkien siipien ojentamista on vähänkin estämässä kasvillisuutta.” Mutta miksi näin on, sitä ei kerrota.

        En ymmärrä lintujen fysiologiasta, mutta olen omin silmin nähnyt, että tervapääskyn jalat ovat heiveröiset rimpulat, niillä ei voi avustaa lentoonlähtöä. Tämä on puhdasta maallikon spekulaatiota, mutta voisiko fysiikka mennä jotenkin niin, että tervapääsky voi käyttää siipiä yksinomaan lentämiseen, joten jos lentoonlähtö maasta vaatisi jonkin muun samanaikaisen liikkeen (saadakseen ilmaa siipien alle tms.), se ei siihen pysty sen enempää siipien kuin jalkojenkaan avulla?

        Ehkä tervapääskyn jalat evoluution myötä muuttuvat ihmisen häntäluun kaltaiseksi jäänteeksi?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s