Patikka Iidesjärvellä

Auto ei käynnisty. Nouseva aurinko on lämmittänyt sisätilat suloisiksi. Mikä olisi ajellessa. Mutta kun virta on lopussa, se on lopussa. Tuli kaupunkiretki ja jalkapatikka. Kalevanharjulla hanki kiiltelee viistossa auringossa, polku ritisee jalan alla. Ohut jää peittää lätäköitä.

Kalevanharjun etelärinteessä kuulen kevään ensimmäiset peipposeni, lurituksesta ei voi erehtyä. Sepelkyyhky huhuilee. Vuohenojan kedon laidalla kuuluu hömötiaisen nasaali ääni. Sini- ja talitiaiset huomaan myös, etenkin talitiaiset mekastavat ansiokkaasti.

Haavikossa koputtelee käpytikka. Viherpeipot ryystävät. Tavoitan äänimaisemasta myös punarintamaista laulua, mutta kuulen sitä niin vähän, etten rohkene tehdä määritystä.

Omista lajitovereistani  ensimmäisinä ilmestyvät aamutokkuraiset koiranulkoiluttajat, mutta heitäkin aikaisemmin ovat liikenteessä vanhat miehet polkupyörillään. Ovatkohan he niitä ikäihmisiä, jotka heräävät aamulla liian varhain, jos ovat saaneet nukuttuakaan? Heti päivän valjetessa he lähtevät ulos, ehkä vain karistaakseen pitkän yön niskastaan. 

Yksi papoista viilettää ohitse, kun kuvaan pajunkissoja satakielipaikassa Iidesjärven itäpään ja Hervannan valtaväylän välissä. Satakielet ovat vielä matkalla, pitää odottaa. Pappa kysyy pajunkissoista, mutta kun vastaan, hän on jo kaukana. Tulvii, koivikko heijastuu vihertävänruskeaan veteen. Kivenheiton päässä on peltoja, joilla kuulee kiurujen laululentoa heti, kun ne ovat saapuneet. Hiljaista on pelloillakin. 

 
Tulvakoivikko Iidesjärvellä.

Unettomien pyöräilijäpappojen lomaan ilmestyvät lenkkeilijät, ja lähempänä puoltapäivää lapsiperheet. Aikuiset kävelevät värikkäissä ulkoilupuvuissaan. Lapset istuvat talvella pulkassa, sulan maan aikana he vinksuttavat pienillä polkupyörillä huomioviirit väpättäen aikuisten perässä tai edellä. 

Taival Iidesjärven eteläreunaa länttä kohti on kottaraisseutua, mutta maassa on vielä paksulti lunta ja pöntöillä vaitonaista. Tuulee kylmästi. Varikset ja harakat päivystävät rantapusikossa, jokunen lokki leijailee valkoisena sinitaivasta vasten. Tapaan pari muutakin linturetkeilijää, hiljaista pitelee. Me olemme kuin vanhoja kissoja, jotka vornivat aamutuimaan tutuille kyttäyspaikoilleen, toteavat toistensa läsnäolon ja vajoavat omiin oloihinsa, panevat kuitenkin toisistaan sivusilmin merkille kiinnostaviin haviksiin viittaavat toimet ja reaktiot.


Stalkkasin Nekalantien ylitse varista. Se
suhtautui minuun hyyyvin epäluuloisesti.

Kevät oli mielikuvissani pitemmällä kuin se todellisuudessa näyttää olevan. Iidesjärven jäällä oli vielä pilkkijöitä; odotin sen olevan jo rannoiltaan sulana. Järvessä on pari pienehköä sulapaikkaa, joiden  laitamilla torkkui sinisorsia. Jään reunalla istui myös kaksi naurulokkia. Tarkkailin niitä muutaman minuutin. Sinä aikana  ne ehtivät sukia itsensä, nukkua pää siiven alla, kumarrella ja nyökytellä toisilleen vuorotellen ja laulella muutaman rääkäisyn nokka ammollaan.

Viinikan rantaraitille kiirivät omakotialueelta fasaanin ja varpusten äänet. Viinikanojassa telkkäpari ui vastavirtaan. Lintujen räpylät käyvät vinhasti muutaman metrin eteenpäin, sitten ne hellittävät ja virta kuljettaa linnut kohti Pyhäjärveä. Sitten sama uudestaan. Ja uudestaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta epätoivoiselta ponnistelulta – voisivathan telkät lentää minne haluavat –  vaan leppoisalta ajankululta, lähestulkoon samanlaiselta huvittelulta kuin lasten mäenlasku.
           
Herra (vas.) ja rouva Telkkä. Koetin saada ne samaan
kuvaan, mutta Viinikanojan virtauksessa ne olivat
lähimmilläänkin parin metrin päässä toisistaan.

Urostelkkä on näyttävä mustavalkoisessa asussaan, mutta sen komeus on nopeasti todettu. Sitä vastoin naarasta uppoudun tarkkailemaan pitkäksi aikaa. Se on pieni ja siro, sen räpylät kuultavat veden alta, ja auringonvalossa sen pää on tumman suklaan värinen. Keltaiset silmät näyttävät huomaavan kaiken, ja oranssi nokan kärkiosassa on viehättävä yksityiskohta.

Hauskinta telkissä on niiden nopsa tapa painua veden alle. Sukellus on kuin silmänräpäyksellinen kierähdys eteenpäin pää hartioiden välissä. Melkein odottaa, että ne kiepsahtavat välittömästi taas näkyviin nokka siihen suuntaan, mihin äsken osoitti pyrstö.

This entry was posted in linnut. Bookmark the permalink.

2 Responses to Patikka Iidesjärvellä

  1. talvicamino says:

    Hei, pitkästä aikaa.

    Tiesitkö, että Savonlinnan opettajankoulutuksessa käytetään metsää opettajakoulutuksen osana. “Hankkeen tarkoitus on, että opettajaopiskelijat oppivat käyttämään metsiä ja niiden antamia esimerkkejä hyväkseen omassa opetuksessaan. Metsät nähdään Savonlinnassa teemana, joiden avulla voi opettaa mitä ainetta vain.”

    Eikö tällaista ole tehty ennenkin? Vai ovatko ne olleet vain projekteja? Tosin kun minä olen lapsi, projekti-sana oli vasta pilke ideahautomon tulevan keksijän sakuralaatikon laidassa.

    • Tuula says:

      Moro, onhan tätä tehty ennenkin, mutta silloin ei huomattu, että sitä tehdään. Kun me olimme lapsia naama ja sormet sakurassa, metsä oli luonnollinen osa useimpien opettajien, lasten ja vanhempien elämää. Siitä ei tarvinnut vasiten tehdä jotakin, jota on opittava käyttämään. Se oli osa matematiikkaa, biologiaa, maantietoa, kässää ja liikuntaa, musiikissakin laulettiin metsän pojasta, joka tahdottiin olla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s