Karhukoiran joutopuhheita

Mie haastelen täs siks että mie tunnen Onnin ja Kertun, ja Kerttu tul komentanneeks ett sanoha sie koiran turjake siin joutessais pari sannaa, mie piän viel jokusen lausuntovappaan päivän. Mitäs, sanonha mie.

Miun talvipäivät on männeet pääasjas vahties mitä täs nyt on vahittavaa. Sähkömiehii on kuleksint paljo maastos ku sähköt on olt poikki tämän täst. Kulkoot linjoja pitkin vikkaa ettimäs, mie saatan siin vähä haukahtaa jos oon sil tuulel.

Varsinaisesthan mie oon metästyskoira, vaan enpä mie siitä touhusta niin piittaa. Mie ku oon vappaa sielu puolvillis nartus ni mie mänen mihi ite tykkään enkä niinkää miten muut toivosvat.

Tänä talven ei kuiteskaa oo olt häävist vahittavaa eikä ain tyhjääkää kehtais louskuttaa, se on enemp pystykorviin heinii. Mie oon koittant innostuu rusakoist, ne käypi alvariinsa järsimäs omenapuun taimii, nytkii on yhen jälet tuos takan lumipenkal.

Jope naapurist ol taano torrakon kans monta tuntii tisuris täs mein rapul, mut tyhmähä semmonen rusakko on kuka just sillo tulis pihhaan ku toine oikein vasiten varttuu ett pääsis sen siit ampumaa. Mie en viittint sannoo mittää, aattelin, ett jos on viksu ukko ni keksii itekii kuin turhaa tuommonen touhu voip olla. 

Jopest mie tykkään kovast, mut kiva on hänel koirakii, semmonen matalajalkanen metästyskoira, piikles vissiin, kova poika mänemää, ainakii ol nuoren kössin. Sit tuos toisen puolen naapuris ol semmonen lintukoira, harmaa, mut tummempii täplii nahas vaik ois muille jakant. Myöhän oltii sen kans joitakii vuosii semmost vähä ku kirjeenvaihtoo.

Myö vaiheltii hirvenkoipii ja muita suurenpuoleisii luita. Ain vuoronperrää yön pimmeyves hajettii toisiimma pihast luut ommaan pihhaan. Ensteks tais olla hänen vuoro, sit miun, ja siithä se jotenkii mukavast alko koko tää mein hupi. Joskus tarttu mukkaa muutakii, rukkasii ja lapsiin pihaleluja, ja oisinks mie joskus tuont jonkuu keviän lapionkii ja pari saapast, mie niin tarkast muista. Ihmiset siit hermostu, mutkun en ymmärtänt miks, ni jatkon sit vaan ku ei mittää.

Siithän ne viimeeks pillastu ku mie yks kesäpäivä täs takavuosiin hain tuost Antin – hää on kesänaapur –  ni Antin pihast semmosen kepin minkä pääs ol aurinkovoimal valaseva lamppu. Mie katoin ett eihä se Antsa sitä tarvint ku ei kerta ollu ees paikalla. Metakkaaha siit miulle piettiin, mut ihmiset ne vaa on semmosii, höitä pittää koittaa ymmärtää, vaik hyö ite heitäiskii ymmärtämättömiks.

Vaan rusakoistha mie olin haastamas. Kyl höien miun puolest soppii tulla millo vaa, ja saapi muutkii jänöset tulla. Mie oon tään kulmakunnan elukoijen kans hyvvää pattaa. Pari ilveksenpoikaa ajoin takavuosiin petäjään tuos lähel, mut en millään pahalla. Olvat vaan niin nuorii ja tyhmii ett miult läks reki käpäliist ja jahtasinkii sit enemmän ku meinasinkaa. Yleensähä mie kyl piän hyväst kaikkii kissaelläimii niinkus Kerttukii varmast mielellää tojistaa.

Jos ihan totta puhutaa ni emmie kyl aivan enkel oo. Nimittäin noit supikoirii miun on vähä vaikiamp sietää ku muita elukoita. Just nythä ne on talviunil makkaamas. Mie niijen kans oon ottant matsii etenkii heitukkan ollessain. Ne miun kans kinatessaa tuppas heittäytymmää kuoliaiks, ja sitku mie vähä vaa vilkasinkii muualle niin jo kipittiit käpälämäkkeen. Mie niijen kans sit jaksant ennää temuta, turhauvuin.

Oravii mie viel jahtaan, haukun ja säntään perrään, ehä mie niitä kii saa, koha omaks terveyvveks purttailen. Mie se vaan en kerta kaikkiaan kestä ku ne pienet pikinokat tuos marhaat eestakasii hännät pörhiännää, käpy käpäläs ja niin mairia ilme naamal että vot. Ihan ku eivät ottas miuta tosissaa.

Mie oon vähä tohtint eppäillä ett mahtasko se johtuu siitko mie tappaan usiast syyvä samalt lautaselt noijen harakoijen kans, assuut mein rantanärreikös tuos lähel. Ollaa niiko yhtä perettä, ja voi veikkoset miten on mukava yhes jakkaa ruokakii. Mie oon aika varma ett syväl syömmessää oravatkii varmast tahtosvat päästä mukkaan. Mut asennetta niien sit kyl pittää muuttaa.

This entry was posted in koirat. Bookmark the permalink.

2 Responses to Karhukoiran joutopuhheita

  1. Henna I says:

    Karhukoiran Joutopuhheet osu ja uppos🙂 Kiitos niistä! Vedet silmissä täällä tuli naurettua tuolle “hiljaiselle viisaudelle”, joka kyllä tietää miten asiat oikeasti on “mutten niin viihti kertoa…” Ihmiset nyt vaan on semmosii🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s