Elvispäivä Siikanevalla

Maistuipa myöhästynyt lounas iltayöstä kotona hyvältä – mustavahakasta, mustatorvisieniä, herkkutatteja, itse kasvatettuja sipuleita. Paistettu pannulla, kääräisty letun taikka räiskäleen sisälle. Terveisiä siis Siikanevan soidensuojelu-alueelta muuten paitsi räiskäleen osalta. 

Kun valmistauduimme Siikanevan parkkipaikalla lähtemään maastoon, saatoin vain todeta, että se iski taas. Monella retkeilijällä on jokin juttu, jonka mukanaolo pitää – tai siis pitäisi – tarkistaa viimeistään eteisessä, vaikka pieksutkin olisivat jo jalassa. Oma heikko kohtani on ruokailun pikkusälä. Unohdan helposti mukin, lusikan, sokerin, kahvimaidon… jonkin pienen, mutta tärkeän asian.

Nyt olin kiitettävästi muistanut kaiken tarpeellisen: paistinpannun ja -lastan, rasvan, hillon, kermavaahdon, suolaiset salaattitäytteet, tee- ja kaakaotarpeet, ruokailuvälineet, nokipannun, kerrassaan kaiken. Vain lettutaikina puuttui.

Seurue, elämänpiirini nuorison Tampereen-tiimi, suhtautui Elvistä myöten kämmiin rauhallisesti. Olihan suklaa kuitenkin tullut mukaan, ja täytesalaatit. Kun sadattelin hataraa päätäni, bostoninterrieri Elvis kävi lipaisemassa, että älä ole moksiskaan, love me tender ja meneillään olevaa päivää myös, ja kirmaisi liikuttavilla koivillaan takaisin pusikkoon. Tuo hilpeä pikku otus söisi tänään vaikka käpyjä.

Niin, Elvis. Se osallistui kaikkeen uteliaasti, innokkaasti ja joka hetkessä läsnäoloa osoittaen. Niinpä se ehti toimia päivän aikana ainakin sienitarkastajana, karpalotarkastajana ja valokuvaustarkastajana. Kun keskityin kuvaamaan, se tarkkaili tilannetta hiljaa paikoillaan, mutta heti, kun lopetin, se juoksi kannustamaan, että hyvin kuvattu, ma’am.

Elviksen osallistumista katsellessa oli pakko hyväntuulistua itsekin. Olihan päivä kaunis, sieniä riitti poimittaviksi, kankailla punottivat puolukat, suolla karpalot. Ja kun särvimme laavulla teetä ja kutistunutta eväsvalikoimaamme, sadat kurjet suorittivat kolmessa aurassa kuninkaallisen ylilennon etelää kohti.

Rock’n’rollin kuninkaan mustavalkoinen kaima sai koirakuumeeni oireilemaan. Kerran elämääni kuului sekarotuinen pystykorva, joka istui kanssani nuotiolla, koirankylki omaa kylkeäni vasten. Katselimme yhdessä kipinöitä pimenevässä illassa. Lopulta se aina nukahti, luottavaisesti, turvallisena. Muisto puhkesi koirakuumeeksi nyt, kun luonnossa kulkemisesta on tullut vakituinen ja välttämätön osa elämää. Koirasta tulisi retkikaveri.

Elvis ei ollut ainoa koira Siikanevalla, mutta ihmisiä parveili ruuhkaksi asti, enemmän kuin millään aiemmista kerroista. Mustatorvisienet olivat kuitenkin saaneet olla kulkijoilta rauhassa, kunnes me osuimme paikalle ja poimimme ne talteen. Löysimme niitä ensimmäistä kertaa itse, omin neuvoin. Se tuntui niin hienolta, että viimeistään niitä sammalikosta kerätessä alkoi tuntua ihan elvispäivältä.


 

  

  

  

Nuorisotiimi on löytänyt karpaloita, Elvis seuraa,
että valokuvaaminen sujuu asianmukaisesti.

 
Aika pysähtyy, kun puut kietoutuvat
toistensa ympärille.


Keltaiset lehdet valaisevat metsää,
läpättävät tuulessa kuin perhoset.


Kelot vartioivat metsän rauhaa.


Itse löydettyjä mustatorvisieniä, samettisia suppiloita,
peikkojen pikareita.

Ja tässä vielä Elvis, jolla
on retkiasenne kohdallaan.

This entry was posted in luonto, reissut. Bookmark the permalink.

6 Responses to Elvispäivä Siikanevalla

  1. Upea kertomus kuinka seurakoirarotuinen koiranpoika seuraa ihmisen tekemisiä. Myös itselleen vieraiden ihmisten. Tulkintasi Elviksen hilpeydestä ja loppumattomasta hyväntahtoisuudesta osui oikeaan: Elvis on perinyt amerikkalaisäitinsä kautta “the real American Gentleman” asenteen elämää kohtaan.
    Kaikki käy ja rokken roll soi! Upea kuvakertomus!!

    • Tuula says:

      Kiitos ja kiva, että olet käynyt mukana retkellämme blogin kautta! Olen ajatellut Elvistä retken jälkeen usein. Pieni koira, jossa on paljon kaikkea. Kun Elvis lepäili auton takapenkillä kotimatkan ajan, tuntui, että kyydissä on jotain hyvin erityistä.

  2. aila lehtonen says:

    Kyllä oli hienoa lukea tarinaasi, hieno kertomus! Ihan en päässyt käsitykseen keitä retkeläiset olivat, mutta ilmeisimmin onnistunut retki. Ja hieno pieni koira Elvis matkassa mukana. Sanoit, että pieni koira jossa on paljon kaikkea.
    Sanonpa vielä, että eläneenä tämän koirarodun kanssa nyt noin neljä vuotta , koira on kaikki mitä voi odottaa. Erittäin älykäs, oppivainen ja hieno koira, joka omistajansa kanssa on kaikkialla, myös innostunut tutustumaan aina uusiin ihmisiin ja eläintoveriin. Omistan Nevicatas Uriah Heepin, Enskan ja olen siitä ylpeä ja onnellinen.
    Oikein hyvää syksyä ja toivotaan, että ihanista ilmoista ja retkistä saisimme vielä nauttia ennen talven tuloa. Terveisin Aila .

    • Tuula says:

      Hyvää syksyä sinullekin ja Enskalle, ja kiitos palautteesta. Retki oli kaikin puolin onnistunut paitsi että unohdin lettutaikinan kotiin. Retkiä tulee tehtyä usein kaveriporukassa sekä nuorten sukulaisten ja näiden kavereiden kanssa. Joskus on myös päiviä, jolloin metsään on mentävä yksikseen. Ja tulevaisuudessa seurueeseen kuuluu sitten oma koira, mutta vielä on menossa harkinta- ja tiedonhankintavaihe.

  3. Jerry says:

    Mitäs siihen sitten puolestaan sanoo Kerttu ja Onni, jos samaan tilaan tulee KOIRA? Luulen että Kertulla voisi olla asiaan oma tiukka kommentti. Riippuu tietenkin KOIRAsta, miten se suostuu olemaan Kertun komenneltavissa. Kertomusta lukiessani marraskuun lumipyryn keskellä, alkoi tehdä mieli kuvailemaasi syysretkeä…

    • Tuula says:

      Et ehkä usko, mutta Kerttu ja Onni suhtautuvat koiriin suopeasti. Niiden suosikki on vanhempieni karjalankarhukoira. Kerttukin, tuollainen kipakka otus, menee sen luo, ojentaa nenänsä ja nuuhkii koiran kuonoa. Tämä on tervehtimisrituaali. Voi tietysti olla, että jos koira aikoo vakituisesti jakaa kissojen kanssa saman reviirin, mennään läpi pieni, hm, sopeutumisvaihe. Olen lähes 100-prosenttisesti päätynyt bordercollieen, ja otan sen sellaiselta kasvattajalta, jossa pentu on ollut myös kissaseurassa. Mitä tulee syys- ja muihin maastoretkiin, suosittelen ja toivotan lämpimästi tervemenneeksi🙂 Ja muuten, räntäretkestäkin saa tunnelmallisen. Tunnelmallisuus on siihen suorastaan sisäänrakennettu, mutta voi tarkoittaa eri asioita kuin syyskesän hyvän sään retkessä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s