Puoli aaria kaikkea muuta

Viljelypalstani on kooltaan puoli aaria. Pieni pinta-ala, paljon sisusta. Ja tarkoitan muuta kuin satoa, sillä sadon laita on niin ja näin.

Fyysisyys. Kesäkuun alku. Miten on mukavaa kääntää maata! Upottaa hanko piikkien tyveä myöten multaan, nostaa multapaakku, heilauttaa ylösalaisin. Nyppiä rikkaruohojen juuret ja hupsauttaa putsattu, pehmeä multa takaisin. Nosto, kääntö, hupsautus. Kroppa työssä päästä varpaisiin, pää levossa.

Odotus. Leikkaus talveen. Ulkona pakkanen hönkii pipon ja kaulaliinan alle, sisällä keittiön pöydän ääressä piirtelen kaavakuvan kasvimaasta. Väritän vihreällä pinaatti-, papu-, sipuli-, herne-, salaatti- ja basilikapenkit. Tuohon tomaatit ja paprikat, tilli tuohon. Kun siemenet tulevat kauppaan, olen valmiina.

Innostus. Kesäkuussa kylvän siemenet pehmitettyyn maahan. Kylvän  impressionistisella otteella, fiiliksellä, tämä on vapaaohjelmaa! Talvisuunnitelman tarkoitus oli vain antaa käsitys, mitä palstalle mahtuu. Naapuripalstoilla käy kuhina, linnut laulavat puissa ja pensaissa. Koiranputket ovat kukkimaisillaan. Juna porhaltaa palstojen vieritse. Tekee mieli vilkuttaa.

Ihmetys. Miksi basilikat eivät idä, eivätkä pavut? Miksi pinaatti kituu? Jututan itäpalstan viljelijää. Sama juttu hänellä. Päättelemme, että siemenerä on ollut vanha, tai ehkä itävyys muuten vain oli heikko siinä erässä. Ehkä maa olisi pitänyt lannoittaa.

Toivo. Basilikan sirkkalehti? Papuko tuossa pönkii ylös mullasta? Ei, rikkaruohoja. No, sipulit ainakin työntävät varsia, salaatti tursuttaa rivissään. Tilli tuoksuu, kun kuljetan sormia kevyesti sen latvustossa.

Turhautuminen. Pakko uskoa, että kasvimaahan jää tyhjiä laikkuja. Toisin kuin itäpalstan naapuri, en pettymykseltäni saa hankituksi niihin taimia torilta enkä muualtakaan.

Helleväsy. Juhannukselta alkavat helteet, jotka kestävät elokuun alkuun. Käyn harvakseltaan kitkemässä sipulipenkkiä, salaatti- ja tillirivit ja hernepenkin. Muuten saa olla. Rikkaruohot suojaavat multaa kuivumasta rutikuivaksi. Turhautuminen istuu sitkeässä.

Häpeä. Kun vihdoin taas lähden palstalle, päässäni on mielikuva siitä, miltä heitteille jätetty kasvimaa näyttää. Ja sehän näyttää siltä, että toivon naapureiden pysyvän poissa sinä aikana, kun pyörin palstalla. En halua palstarukan heitteillejätön henkilöitymäksi. Vaan tuossa tulevat eteläpalstan viljelijät – no mutta moi moi! – poimimaan koriin etanavapaata salaattiaan ja kaivamaan muutaman ruvettomana hohtavan perunan.

Leffafiilis. Eteläpalstan viljelijöiden tilkku on lannoitettu, kitketty ja kasteltu, vaikka pellolla ei ole vesipistettä. Heillä on siniset haalarit, valkoiset t-paidat, beiget hanskat ja oljenväriset, ripsureunaiset lierihatut. He ovat kuin amerikkalaisesta farmarileffasta ja heidän työkalunsa voi nähdä viljelyn oppikirjassa. Sinkoudun mielessäni etelävaltiolaiselle maissipellolle, sellaiselle, johon ihmiset katoavat kauhuelokuvissa. Kun havahdun tamperelaisella tärviöpalstallani, haluan välittömästi kertoa maissiväelle, että minäpä muuten en ole tuo Puranen, jonka nimen 4H-yhdistyksen peltoheppu on kirjoittanut vedenpitävällä tussilla palstan reunalla törröttävään nimikylttiin.  Tahdon kieltää kituliaan pinaatin ja elinvoimaiset ratamot ainakin kolmesti. Tahdon, mutta vaikenen. Voitto se on itsensä voittaminenkin.

Pyhä jysäys. Tänään, kun töiden jälkeen saapastelin kasvimaalle, hajuherneet loistivat hämärässä kuin lamppumeri joulukadulla. Hajuherneet? Olin unohtanut niitä edes kylväneeni! Kaiken vanhettuneen, ylikasvaneen ja puoliksi maatuneen keskellä ne kukoistavat voimassaan ja kauneudessaan. Unohdukset ja laiminlyönnit eivät tuhonneet niitä. Löydän tuurilla ratamoiden tiheän maton alta parikymmentä sipulia, mistä olen tyytyväinen, ja salaatistakin saa kulhollisen vihreää, mutta hajuherneiden nostattamaa ilahtumisen hyökyä ei voita mikään.

Kauneus. Niin kauas kuin pystyn muistamaan, autiotalojen hylätyt, villiintyneet puutarhat ovat vetäneet puoleensa. Hallitun ja villin jännite, villiintyneen itsetietoinen rauha ja vauhko kauneus. Lähes hylättynä rehottaneessa kasvimaassa on nyt syksyllä jotain samaa, villiä ja vauhkoa, täyttä ja runsasta, uhmakasta. Sehän on valtavan kaunis!

Kuvia kasvimaaltani 16.9.2010 klo 18 – 19.

     Mitä, minäkö? Ai että minunko palsta?

    Sipulit piilottelevat pujojen  ja ratamoiden alla.

    Kellastunut tilli valaisee kasvimaan.

    Jäävuorisalaatti on sitkeä sissi.

    Sade on painanut hajuherneet lakoon.

This entry was posted in kasvit. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s