Askartelunurkka: Sytyke

Säiden kylmetessä on mukava lämmitellä nuotiolla. Tällä kertaa valmistammekin askartelunurkassa sytykkeitä.

Tarvitset sakset ja munakennon pohjapuolen, siis sen, jossa kananmunat kenottavat kukin omassa kupissaan. Hae kaapista sakset ja kaiva laatikon perältä kynttilä. Kaikenlaiset kynttilät käyvät paitsi tuikut; ne ovat tähän puuhaan liian ärhäköitä. Tulitikut tai sytkärin tarvit myös.

Kuvasta näet, että olen alkajaisiksi leikannut kupit irti toisistaan. Kupit muistuttavat hieman tulppaanin kukkaa terälehtineen. Sytytä kynttilä ja valuta siitä kuppiin steariinia, pohjalle tukeva kerros ja siitä ylöspäin myös reunoille ja terälehtiin.

Steariinikuorruttelun määrästä voit ajatella vapautuneesti, että mieluummin enemmän kuin vähemmän. Mutta ei kuitenkaan liikaa. Pahviin pitää jäädä tulelle tarttumatilaa. Toisaalta, onhan kupin ulkopinta kokonaan sellaista. Kun steariini on jäähtynyt ja jähmettynyt, voit pakata sytykkeet odottamaan retkeä.

Steariinin ansiosta sytykkeet toimivat melkoisen varmasti. Munakennon yläpuolesta voit tehdä steariinilla terästettyjä sytytysliuskoja tai -paloja. Omasta mielestäni kuppi on helpompi käsitellä ja myös tehokkaampi kuin liuska tai pala. Kuppimuoto antaa tuulensuojaa, jos sytykkeen kääntää pohjapuoli tuuleen päin ja sytyttää kupin sen suojaiselta sisäpuolelta.

Hyvistä keksinnöistä ottaisi mielellään kunnian itselleen, mutta sytykkeiden tekeminen munakennosta steariinin avulla ei ole oma ideani. Se tarttui korvaan ohimennen joskus jossain jonkun sanomana, ja tietysti kokeilin sitä heti. Jos joku tunnistaa itsensä idean isäksi, äidiksi tai muuksi sukulaiseksi, niin tiedoksi, että keksintö on käytössä ja leviää kuin syysflunssa.

Vaikka keksintö onkin jonkun muun tekemä, olen itse antanut sille nimen. Juhlallisesti siis ilmoitan, että retkien tiimellyksessä sytykkeen nimeksi on tiivistynyt munis, alkuperänsä mukaisesti. Lauseet ”onks kellään muniksii”, ”voisko joku ojentaa repusta ne munikset” tai ”tuliks munikset mukaan” eivät ehkä välittömästi aukea retkikumppaneille, joten sytykkeiden mukana saa kaupan päälle kevyen höpöttelyn aiheen.

Ja jos tuli ei takuuvarmoista sytykkeistä huolimatta ota syttyäkseen, puuhansa voi aina kuitata toteamalla, että tää niinku munis täällä, menkääpäs te siitä tarkistamaan, onko sitä tervasta vielä jäljellä.

About these ads
This entry was posted in niksit. Bookmark the permalink.

One Response to Askartelunurkka: Sytyke

  1. talvicamino says:

    Muniksista voi tehdä myös hyvin taiteellisia kerrostamalla steariinia kennoon vaikkapa kukan terälehdiksi. Näin sellaisia tänään myynnissä torilla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s