Sumplintaa Seitsemisessä

Jotkut haluavat retkeltään juuri tiettyjä asioita. Erä- ja luonto-oppaan työssä koetan rakentaa toiveita vastaavan retken. Nyt haeskelen paikkaa, jossa muun muassa pitäisi olla suota ja lampi, mutta sellainen lampi, johon pääsee uimaan kovalta maalta. Leiripaikkaan ei saisi olla kovin pitkä matka autolta. Jokin aika sitten arvelin löytäneeni sopivan paikan, mutta se piti vielä testata.

Niinpä körötin eilen illansuussa Seitsemiseen testiseuralaiseni kanssa. Perillä saatoimme vain todeta, että heinäkuu todellakin on retkeilyn sesonki – Kirkas-Soljasen telttailualue oli täynnä. Laavullemme ja teltallemme ei riittänyt enää tasaista maata. Sekä nuotiorinki että läheinen keittokatos olivat aiemmin tulleiden tavaroita tulvillaan. Paikan testaaminen uhkasi mennä myttyyn.

Vetäydyimme miettimään tilannetta Saari-Soljaselle. Toimimme kuten Viisikko tiukassa paikassa: ryhdyimme ruokailemaan. Paistoimme tulilla lettuja, keitimme teetä, söimme voileipiä. Suunnitelma B saisi kehkeytyä kaikessa rauhassa. Kaukana kumisi ukkonen. Tuli sammui hiljalleen, hyttyset virkosivat. Hämärtyi. Kurjet huusivat. Kello lähestyi puoltayötä. Kotiin ei tehnyt mieli. 

Löysimme lähimaastosta paikan, johon telttamme ja laavumme mahtuisivat vierekkäin ja jolla ei kasvanut mitään; majoitteiden pystyttämisestä ei koituisi yleistä eikä erityistä vahinkoa. Yöllä unta säestivät ukkosen kumu ja tuulen suhina. Salamoiden leimuamisen huomasi suljettujenkin luomien läpi. Tänä aamuna sumppia lammen rannalla hörppiessä teki mieli nipistää itseään. Että tämmöinenkin on ihan työtä!

Monet tekevät töistä tultuaan rituaalinomaisesti jotain, mikä auttaa siirtymään työstä muuhun elämään. Retken jälkeen pesen retkipyykin, huollan varusteet ja järjestelen vermeet omille paikoilleen, mutta tulen aina myös tsekanneeksi mustelmat. Tänään niitä oli vain kaksi.

Hassua muuten, että mustelman erottaa muistelmasta vain yksi kirjain. Mustelmahan on kehossa haalistuva retkimuisto. Sen kadottua retkestä ei välttämättä ole enää fyysisiä todisteita, ja kokemus jää muistelemisen varaan.

Joitakin kuvia retkeltämme, josta on lisää myös Retket ja reissut 2010 -sivulla.

 
Majoitteemme. Hyvää yötä & kauniita unia.

 
Laavuun mahtuu, nokinen pannu jäi ulos.

 
Pitkosten kaunistus, sisilisko.

   
Tässä ovat tulossa…


… aamukahveet.

This entry was posted in reissut. Bookmark the permalink.

2 Responses to Sumplintaa Seitsemisessä

  1. talvicamino says:

    Näyttäisi siltä, että joitte kahveet Saari-Soljasen nuotiokatoksessa? Sehän on lähes mökki, vähän harvahko vain. Olimme siellä pääsiäisenä.

    • Tuula says:

      Tuossa paikassa hyvinkin. Metsäpalovaroituksen vuoksi en enää aamulla tehnyt avotulta. Edellisiltana maasto oli vielä sateesta märkää. Voin kuvitella, miten hienoa Saari-Soljasella on pääsiäisen aikoihin, kun on jo vahvasti kevättä ilmassa, mutta kaikki varsinaiset kevät- ja kesäriemut ovat vielä edessä (ainakin lintuharrastajan näkökulmasta).

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s