Kalat, linnut ja vitsit

Veljenpoika istuu hiljaa suolammen rannalla kalastusrepusta niksautetulla jakkaralla. Kalasääski kiiailee lammen yllä, toinen emolinnuista on pesällä männyn latvassa. Tavoitan kiikarilla myös kuovin ja määrittämättä jäävän haukan. Kala tärppäilee, mutta ei jää kiinni.

Tulimme lammelle suunnistamalla kartan ja kompassin avulla. Treenailemme suunnistamista melko usein luonnossa kulkiessamme.

Olemme retkeilleet yhdessä kolmisen vuotta. Kiinnostuksemme – kalastus ja linnut – sopivat hyvin yhteen. Kummassakin voi olla melko paikoillaan. Kun leiri on saatu pystyyn, toinen kasaa kalastusvermeet, toinen kaivaa repusta kiikarit ja muistiinpanovälineet, molemmat ovat tyytyväisiä. Jos tulee kalaa, kalastaja putsaa saaliin, jonka sitten hiillostamme yhdessä. 

Veljenpoikani on 14-vuotias, ja mainitsen hänet hänen luvallaan blogissa silloin, kun hänen seuransa on ollut olennainen osa luonnossa kulkemista, kuten muutaman viime päivän aikana. Suunnistamisen lisäksi treenailimme melontaa inkkarikanootilla. Teimme ensimmäisen melontavaelluksen viime kesänä, ja nyt suunnittelimme seuraavaa.

Tarvittaessa veljenpoikani opettaa minulle kalastusta. Kalastushan ei varsinaisesti ole mielessäni ensimmäisenä aamulla eikä viimeisenä illalla. Kiitos kuitenkin edellisten sukupolvien, osaan suotuisissa oloissa kalastaa verkolla, katiskalla, pilkkiongella ja tietenkin mato-ongella. Kalan tappaminen ja perkaaminen sujuvat myös, jos vaihtoehdot puuttuvat. 

Mutta heittokalastus, virvelit ja sen sellaiset – nälkä tulisi, jos ateriat pitäisi virvelöidä. Sainkin pari vuotta sitten eräkoulua varten teho-opetusta veljenpojaltani. Hän osoittautui kärsivälliseksi ja kannustavaksi opettajaksi, kun irrottelimme vieheitä lepikosta, pajukosta, kuusikosta, pohjakivistä ja kaislikosta. Hän jaksoi aina uskoa, että ehkä jo seuraava heitto onnistuu. Välillä mietimme, vaikuttaisiko vasenkätisyys menestykseeni heittokalastuksen ohdakkeisella opintiellä, vai olisiko se pelkkä tekosyy. Iltaisin pänttäsin nuoren opettajani johdolla erilaisia vieheitä, joita hän nosteli kalastustavikelaatikostaan kuin taikuri silinteristä kaneja.

Kalastukseen liittyvän osaamisen lisäksi veljenpojallani on ehtymätön varasto puujalkavitsejä. Niihin kuuluu käydä käsiksi aina saman puujalkaisen dialogin kautta.
”Haluatko kuulla vitsin?”
”En.”
”Niin mutta haluatko kuulla?”
”En, mutta kerrothan sie kumminkin.”
Ja sitten hän kertoo. Siihen kuuluu vastata tietyllä niii-in? –katseella. 

Katseen sinkoamisen sijaan oli pakko nauraa sanailulle, joka sukeutui pari päivää sitten laiturin reunalla keikkuessani.
”Etkö sie putoa tuosta?”
”Ei, en mie putoa.”
Hiljaisuus.
”No, sitten voinkin kertoa koulussa, että tätini on ninja.”

This entry was posted in ihmiset, kalastus, luonto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s